Kuka heittää sen ensimäisen ?

Nyt kun on oikein luvan perästä sellainen päivä, jolloin voi hieman synkistellä ( pitkäperjantai )
Niin käytän tilaisuutta vähän hyväkseni. Tietänette varmaan jo entuudestaan, että olen aika ajoin taipuvainen pieneen angstiin, joskin se menee pääsääntöisesti pikku jurputtamisella ohi.

Mutta, nyt tuo Siltsu parka ollut minun mielestäni tarpeettoman tuomitsemisen kohteena joka mediassa. Meillä ihmisillä on joku pakottava tarve, ikään kuin oikeus asettua lajitoverimme, josta huomaamme jonkun heikkouden, yläpuolelle. Sieltä on helppo tuomita hänen heikkoutensa ja vikansa, ja samalla koko ihminen suureen ääneen. Kirjoittaa hänestä solvaavia kommentteja, etenkin nyt kaiken kansan saatavilla olevan somen välityksellä.

Julkisuuden ihmisillä ei saa olla heikkouksia, eikä tietenkään muillakaan ihmisillä, vain omat ongelmamme ( joita eivät muut tiedä ) sallimme.
Ehkäpä juuri siksi olemme niin kärkkäitä ja muka oikeutettuja  tuomitsemaan kaikki (siltsut), että oma egomme tilapäisesti hieman kohenisi. Mutta ei se lopulta siitä mihinkään kohene, kohta on isot otsikot mediassa - Siltsun tila paranee, hoito tehoaa, mies on elämänsä kunnossa, katuu menneisyyttään ja toilailujaan.
 Me - voi vittu, luuleekohan se nyt olevansa jotenkin parempi ihminen, kohta retkahtaa kuitenkin uudelleen. Näin voi käydäkin ja me olimme taas oikeassa. - Johan minä sanoin !
Semmoista on ihmisen vajellus täällä ajassa tällä kohtaa.
Mutta ajatelkaapa. Jokainen pieni lapsi syntyy tähän maailmaan tiedottomana kaikesta, tästäkin pahasta. Vain meidän aikuisten esimerkki saa hänet käyttäytymänn edellämainitulla tavalla.
Saattaa tietenkin olla, että hän imee jo äidinmaidossa mainitut ominaisuudet, mutta onko ne kätkettyinä jo äidinmaidonkorvikkeisiinkin, sillä imettäminenhän on harvinaista nyky äideillä, rinnat menee kuulema luttanoiksi, eikä olla sitten enää kauniita ja trendikkäitä. No, kyllä viimeistään hiekkalaatikolla opitaan, miten heikompaa kurmootetaan.
Mahtaa se tässä ihmisenä olemisessa olla se hyvä puoli, että sitten pikkuhiljaa pään ympärysmitan kasvaessa meille tähdennetään, että kanssasisaria ja veljiä ei saa tappaa sittenkään, vaikka ne eivät ole meidän mieleen. Luonnossahan tapahtuu poikkeuksetta niin, että heikompi nokitaan hengiltä.
Mutta komsii - komsaa, siellä ei koskaan tulekaan ylikansoitusongelmaa, niin kuin meillä  ( järjellisillä) olennoilla. Me kun tapamme yhdenkin meille epämiellyttävän kaverin, napsahtaa kymmenenvuotta linnaa ja meidät eristetään järjestäytyneestä yhteiskunnasta, rikostoverien yhdyskuntaan.
No, nyt taidan taas eksyä varsinaisesta aiheesta, juttu pursuaa, kuin entisen tytön povi rippimekosta, mutta ihmisenä olemisen sietämättömästä keveydestähän tässä taisi kuitenkin olla lopulta ja alussa kysymys.
Niin, olenko minä  mikään sanomaan, jos huomaan naapurimme tulevan viinakaupasta, että - vittu mikä juoppo ! Monestiko itse olen käynyt pitkäripaisen ovesta, mihin minä olenkaan addiktoitunut. Esi-isäni taistelivat aliravitsemusta vastaan, minä liikalihavuutta. Nyt on ruokaa safkaa yli tarpeen ja Siltsulle piriä ja hepoa.  Mikä minä olen heittämään sen ensimäisen ? Olenko minä parempi ? Moniko haluaisi kivittää minut ?

Saahan näitä ihmisenä olemisen ihanuuksia ja kurjuuksia hieman pohtis, edes näin pitkänäperjantaina, vaikka oikeasti - mitäpä hyötyä siitäkään on. Olemmehan vain ihmisiä, niin kuin Siltsukin, ja muut ongelmineen.
Minä harrastan teatteria  ja meillä on Tervon Mantulla kantaesitys ja ensi-ilta näytelmällä - Matka taikuri Oskarin maahan   21. 4 klo  19.00
Näytelmästä löytyy mm: itse pahuus ja kuinka pahuuden voi voittaa lopulta hyvyys.
Ehkä opimme ainakin tilapäisesti siitä jotain ?  😊
Eihän tämäkään esitys tee meistä aikuisista sen parempia, mutta ehkä  lapsemme saisivat siitä jotain ajateltavaa alkavalle elämäntaipaleelleen.  Tulkaapa lastenne kanssa tsekkaaman ! Menee elämässä aikaa paljon turhempaankin.

Kun mikään ei enää riitä !

Nyt on rävähtänyt julkisuuteen niin vahvasti  tämä elokuvaohjaajien toiminta ja toimintatavat, etten minäkään, vaikka en olekaan  mikään asiantuntija, malta olla ottamatta siihen kantaa.

Jokainen meistä, joka on katsonut viime vuosina suomalisia uusimpia elokuvia ja rikossarjoja ( muita sarjojahan ei juuri ole ilmestynytkään ) on varmaan pannut osaltaan merkille sen,  mikä niissä sarjoissa uskotaan katsojaa kiinnostavan ja sarjaa tahi elokuvaa parhaiten myyvän.
No se on tietenkin mahdollisimman raa-asti näytetty pahoinpitely, tappo, teloitus ja sairas seksi ( raiskaus).  Kuka pystyy parhaiten mässäilemään veren roiskeella, raiskattavan naisen tuskalla, epäinhimillisyydellä ja raiskaajan mielipuolisella syljen ja vaahdon roiskeella raiskattavan kasvoille, se myy parhaiten, sillä saa isoimmat pystit gaaloissa ja suurimmat tuotantotuet seuraavaan prokkikseen.
En tiedä miten ulkomailla hoidellaan  naisnäyttelijät hiljaisiksi, ehkä raha korvaa kaiken, vai miten asia hoidetaan, sillä naisethan tässä poikkeuksetta ovat pääosissa, niin ulkomailla, kuin suomessakin. Naisia pahoinpidellään, raiskataan , tapetaan ja alistetaan, se myy parhaiten tässä maailman ajassa.
Täytyy kunnioittaa suomalaisia naisnäyttelijöitä ja naisia tässäkin asiassa, sillä heidän mitta näyttää nyt tulleen täyteen ja he myös ovat tuoneet asian itseään säästämättä rohkeasti julkisuuteen.
Nyt miesohjaajat vaikertavat ja pyytelevät anteeksi, kuin nöyrät koulupojat, ennen aikaan.

Jotenkin tuntuu, kun kuuntelee eri osapuolien näkökantoja, että ohjaajille on ollut itsestään selvää, että ohjaaja määrää miten toimitaan, ja se on myös itsestään selvää, että hän saa käyttää näyttelijää aivan haluamallaan tavalla. Hänhän on tullut tänne näyttelemään annettua roolia ja että hän on vain nainen, saahan hän siitä keikkapalkkionkin. On tavallaan kuvauksissa ohjaajan omaisuutta. Ja kun taiteilija, siis ohjaaja saa kuvauksissa menttaalin päälle, niin siinä ei naisten vikinöitä juurikaan tarvitse otta huomioon. Nyt sitten istutaan piinapenkissä naama harmaana ja silmät lautasen kokoisina - häh !  Mikä tässä on mennyt väärin ? Minä pyydän rerhellisellä naamalla kolmekymmentä kertaa anteeksi, niin eiköhän se ole sillä selvä. Että aika pitkälle on naisen alistamisen itsestään selvyys päässyt elokuva-alalla luisumaan.

No, tietenkinhän tässä voitaisiin syytellä meitäkin, jotka sankoin joukoin riennämme katsomaan kyseisiä elokuvataiteen luomuksia ja haluamme katsoa mitä raaimpia ja autenttisempia raiskauksia, naisten pahoipiteyjä ja alistamista, sellaista mitä vielä koskaan ennen ei ole näin sairaasti näytetty. Niitähän ennakkotrailerissa juuri luvataan. Mutta en tiedä onko se ihan niikään ? " Suattaa olla, tahi suattaa olla olematakkii ", noin savaisesti ilmaistuna. Mutta jokin siinä väkivallassa tämän ajan ihmistä kiinnostaa, se on aivan selvää. Ja usein, kun tulevaa elokuvaa, tai sarjaa mainostetaan, juuri naista osoitellaan aseella, tai pahoinpidellään ja usein juuri nainen kuvataan ampumassa miestä jollain mangnum pistoolilla. Enää ei munkkiniemen kreivi myy. Yleisö haluaa nähdä mahdollisimman paljon verta ja karvoja. Tämän ovat myös ohjaajat ja tuottajat aivan selvästi  sisäistäneet. Ja sillä saa todellakin suurimmat pystit vuotuisissa  elokuvataiteen gaala illoissa.  Samalla on tainnut hämärtyä koko näyttämötaiteen toimintatavat ja " moraali ", moraali siksi suluissa, koska liekö sellaista käsitettä enää mailmalla käytössäkään.

Mutta, hyvä naisnäyttelijät !  Toitte viimeinkin suomalaisten tietouteen myös asian kääntöpuolen. Näin toivoisin ainakin minä, tapahtuvan myös maailman laajuisesti. Siihen " munkkiniemen kreivviin " ei varmasti ole enää paluuta, mutta joku tolkku se pitää olla elokuvan teossakin. Vaikka alussa katsojaluvut laskisivatkin, niin toivottavasti naisnäyttelijät saisivat omanarvon, ja ihmisarvontuntonsa takaisin. Kyllä niitä pystejä jaetaan parhaille ohjaajille ja ihan kaikille tulevina vuosinakin.

 Kiitos taustaryhmä, kiitos ystävät, kiitos tuotantoyhtiö, kiitos käsikirjoittaja, kiitos kasting, kiitos apulaisohjaaja kiitos katsojat, kiitos yleisö, kiitos jeesus - te kaikki olette olleet osaltanne vaikuttamassa siihen, että minä sain tämän rakkaan kultainenvasikka pystin kirjahyllyyni -KIITOS !

Ai niin, taisihan siinä olla mukana joku näyttelijäkin ?

Hiljaiset viikot.

" Rykimäaika ".

Nyt näyttäisi, että kaikkein hiljaisimmat viikot meidän mökissä alkavat olla takanapäin.
Pari viikkoa tässä meni melekolailla lja kääriytyneenä erilaisiin lisävaatteisiin ja vällyihin.
Sattui nimittäin niin, ettemme säästyneet siltä pitkin kyliä riehuneelta influenssalta.
 Eräänä aamuna heräsin karmeaan oloon. Joka paikkaa särki, kaikki oli kipeänä, palelti, oli todella paha olo ja kyrsi.
Ja seuraavana aamuna vieruskavelillani Kettumummolla sama tauti.
Minullakaan ei ole ollut kunnolla kuumetta, kun kohta viiskytvuotta sitten armeijassa. Ja nyt sitä oli monta päivää, parhaillaan yli 39 astetta. Ja mummolla sama peli.
Siinä makailimme sohvilla, yskimme, valitimme ja välillä kiroilimme, sillä vatsalihakset olivat yskimisestä niin kipeät, että melkein tähtiä näkyi yskiessä.. Nukuimme milloin sattuu ja herättyämme vilkaisimme kaveriin, vieläkö se hengittää. Syöntitouhu unohtui lähes kokonaan, kun mikään ei maistunut ( kerrankin )
Taksilla piti käydä surkuttelemassa tilannetta terveyskeskuslääkärille, kun ei itse kyennyt edes autolla ajoon. Minulla se lopulta painui keuhkoihin ja sain erilaisia lääkkeitä, joita syön vieläkin. Mummo taisi selvitä pikkusen helpommalla.
Ulkoilmaan katseleminenkin tuotti vilunväristyksiä ja kauhua siitä, että nuo lumet tuskin kerkiää sulaa, pakko on mennä jossain vaiheessa ulos. Tuli jonkinlainen pelko, tai inho lunta ja pakkasta kohtaan, hain nimittäin joka päivä kuitenkin liiteristä kantorekallisen puita uuniin, vaikka se reissu tuntui aivan kauhealle. HRRRRRRRR !

No, nyt sitten eilen kävin jo kaverin kanssa verkoilla. Pakkanen oli laskenut muutamaan asteeseen, lunta hieman tuiskutteli, matkanteko ja koko reissu oli enemmän kuin vastenmielinen, mutta kun verkot on porukalla laskettu, niin tuntuu jotenkin vaikealle sanoa aina kaverille, että en kuule jaksa nyt lähteä. Paita, housut, hattu ja hanskat oli hiestä märkänä reissun jälkeen, mutta reissu on heitetty ja tauti ei pahennut. ( minä aina tällaisissa tilanteissa lohdutan itseäni, - oli niillä talvisodassa vielä vaikempaa )
 Olo alkaa pikkuhiljaa kohentua, vain tolkuton yskiminen haittaa enää ja pää on jotenkin kuin haminan kaupunki, mutta sitähän se on kyllä ollut vähän ennenkin, joten eiköhän tämä tästä.
Empä tässä jaksa, tai viitsikkään enempi valitella, tulihan sitä jo tuossa.
Mutta aina eivät ennaltaehkäisevät rokotteetkaan näytä auttavan - tauti iskee, virukset ja bakteerit alkavat olla vissiin askeleen edellä lääketiedettä, aivan kuin rosvot poliisia.
Konsta Pylkkerö se jo aikanaan mietti, että mikähän se lienee tuo pasillin olemus, sen nahkan paksuus ja että onko sillä heikkoja kohtia.
Taitaa olle nyky lisensseilläkin vielä asia lopullisesti ratkaisematta ja kerenneevätkö tuota ratkaistakkaan, ennen kun pasilli suorittaa lopullisen hyökkäyksen ja ratkaisun ylikansoitusongelmaan täällä telluksella.