Kevätmuistoja.

Kevät on ollut minulle aina ilon ja tunteiden aikaa.
Varhaisempia muistojani keväästä on, kun pikkupoikana asuin tuossa Uudisharjulla, muutaman sadan metrin päässä nykyisestä kodistani. Pihapellon reunassa oli oja, joka täyttyi keväällä sulavesistä.
Siihen ojaan sain laittaa keväällä vanhan katiskarisan. Ja uskokaa tai älkää, siinä oli melkein joka aamu kaloja. Isoja ahvenia, joskus haukikin. Siis harjulla olevassa pelto-ojassa !
No, isä kalasteli siihen aikaan puoli ammatikseen ja oli joka-aamu käynyt pyydyksillään ennen minun heräämistä. Minä en tietenkään osannut miettiä miten kalat sinne olivat tulleet, olinhan vasta  vähän yli katiskan korkuinen.  Ojassa oli vettä ja katiskassa kaloja, sillä siisti ja voi sitä riemua !
Totta on sekin, että yhtenä aamuna siellä oli suolamuikkuja. Kai isällä oli huumorintajua, mutta minulle se kyllä aiheutti ihmetystä, mutta en ole kuitenkaan sen jälkeen ollut terapian tarpeessa sen kummemmin.

Räksän ja kaikkien lintujen pesäthän ne olivat erikoisen kiinnostuksen kohteena poikasen keväässä.
Nyt voin kertoa, kun rikos on jo vanhentunut, että eri lintujen munia kerättiin rihmaan roikkumaan. Muna, pari pesästään otettiin ja päihin pikkureijät, sisus puhallettiin ulos ja munat peräkkäin rihmaan.
Koskaan ei unohdu ne fiilikset, kun syynättiin pesiä keväisessä, juuri vihertämään alkaneessa luonnossa. Kiivettiin pesille ja tuotiin tietenkin saalis suussa alas. Eihän ne muuten olisi ehjänä säilyneet. Ei tulut silloin mietittyä minkälaisen bakteerikannan siinä samalla sai ja vielähän tuota jotenkin ollaan hengissäkin.

No sitten muistissani on väkevästi, kun kävelin keväisin papan perässä pitkin pellonpientareita.
Papalla oli tulitikkuaski kädessä, josta aina viskasi syttyvän tikun kevätkuivaan kuloheinikkoon.
Siitä nopeasti tuli tuhahti ja poltti määrätynlaisen alan pellonpientareen kuloheinää. Pikku savuja nousi sieltä täältä. Näin oli ennen keväisin tapana. Kulon hajunkin muistan ikäni. Huomaa kuulema vieläkin papan vaikutuksen, sillä kuljen tässä mökkirannoilla keväisin ja kulottelen pikku pälviä pihan ympäriltä. Mummo seurailee huolestuneena, kun alan  hamuilla tikkuaskia tuosta uunin ranssilta.

Aika rientää, keväät ja kujeet muuttuvat. 70 - luvulla Vappuna piti aina juhlia. Oli punaista nenää ja silmillä aurinkolaseja, vaikka ei aurinko paistanutkaan. Serpentiiniä ja ilmapallon kappaleita löytyi huoneista pari päivää vapun jälkeenkin. Ajeltiin joskun pitkin Kuopion katuja rättisitikalla katto auki ja pelti kiinni.
( kuski tietenkin selvänä ) Henrys Bupin jonossa retkuttiin ja pidettiin meteliä.  Olihan vappu ja se piti kaikkien huomata. No ne olivat aikoja jolloin vietin vaput ja keväät enempi kaupungissa. Pientareita ei enää kuloteltu eikä munia kerätty.

Sitten alkoi pikkuhiljaa perhe lisääntyä. Oli keskittyminen enempi lasten vappuihin.
Vappuhuiskaa serpentiiniä, ilmapalloja, munkkeja ja simaa. Torille katsomaan vapunviettoa. Kaivariin pällistelemään, kun valkolakkiset ja teekkarit pitävät tekohauskaa silliaamiaista, oli keli mikä tahansa. Kippislaulut raikuivat käheistä äänistä, oli muka lystiä, vaikka kaamea kortelainen  jyskytti päässä. Kaupunki olosuhteissa ei niistä keväistä oikein pystynyt nauttimaan, eikä niitä huomannut, niin kuin maalla eläessä. Lähinnä tällaiset vaput ja muut kevään tapahtumat ovat jääneet mieleen. Tapahtuma oli sekin, kun marssimme jonain viimeisistä Helsingin vuosistamme perinteisessä vappukulkueessa eduskuntatalon edestä Hakaniemeen. Politiikkaa, tahi puoluekannan ilmaisua siinä ei meidän puolelta ollut, mutta vaimon puolen suvussa on työväenliikkeen perinne ollut vahvana ohjenuorana. Vaimon ukki, Otto Tissari on maksanut aikoinaan kovan hinnan aatteestaan ja teimme marssin hänen muistolleen. Kuvaajia koetimme vältellä kammeten hieman edellä merssivan varjoon, olinhan itse ollut aikoinaan kokoomuspuolueen kunnallisvaali ehdokkaana.
Tosin tein senkin silloisen kotikuntamme pankinjohtajan painostuksesta, oli senverran velkaa, että piti olla nöyrä. Politiikasta en ole perustanut koskaan, enkä perusta vieläkään. Se ei ole vähiäkään minun alaani, olen tottunut toimintaan, en jahkailuun.  Itsekunkin aatetta kunnioitan sen vuoksi, että en ole vielä tähän päivään mennessä huomannut, kenen aate on se paras ja oikein.

Eivät pystyneet kaupunkivuosikymmenet tappamaan minun luonnonkaipuutani, onneksi.
Nyt saan viimeinkin nauttia keväistä ja kaikista vuodenajoista mielinmäärin. Lapsemme viettävät nykyisin omia vappujaan ja me täällä pöndellä auttelemme enemmänkin toisia viettämään vappujaan.
Nautimme siitä mistä huvittaa esimerkiksi näistä Usko Kempin ajatuksista -

" kun taasen kevät saa
murtunut on valta lumen jään
ja pienet valkovuokot silloin nostaa  pään "

Klara vappen !

Kyllä on tänään tuntunut keväälle.
Sauvalenkilläkin käytiin pitkästä aikaa. Tarkistettiin Joutsensalmen jäätilanne (huono oli) ja ihmeteltiin nykyajan metsurin tekemää jälkeä naapureiden metsissä. Taitaa Ponsse olla usein sen nykyajan metsurin nimi , joka riehauttaa vuorokaudessa  viisi hehtaaria metsänpohjaa siihen kuntoon ettei maisemia meinaa tuntea. Mutta sen sanon, että jos entisajan metsuri olisi jättänyt puolimetrisiä kantoja palstalleen, niin olisi siinä saattanut ukkoherra jättää tilit maksamatta. Osa tukeistakin oli näyttänyt jääneen ajomieheltä pitkin kankaita, mutta nykyisin on tyyli toinen, kuhan suurimmat ruapastaan kyitiin, että keritään joutuin seuraavalle leimikolle. No, mitäpä se mulle kuuluu, taitavat mehtävirmat pärjätä tuollakin tyylillä paremmin kuin minä.
Mutta aina se vaan jaksaa ihmetyttää samoilla konsteillaan tämä kevät minuakin. On lirinää ja lorinaa, kukerrusta, sirkutusta ja tynnörilinnun tilkutusta. Puput hyppää piirileikkiä ja siilit lähestyvät toisiaan sillai varovasti. Kukkia punkee just lumenalta paljastuneeseen maahan. Sammakot oikoo jäykkiä koipiaan. Yhdenkin kannoin tuosta seinävarresta tuonne ranta heinikkoon. Kurnuta nyt siellä, tiijä vaikka joku kaverisi sen kuulisi.
On muuten sammakoiden kurnutus muutamaan vuoteen laannut huomattavasti. Ennen kuului tuossakin meidän rannassa senpäivänen jyrinä, niin kuin olisi kuunnellut vähän kauempaa Väinölän-niemen TT - ajoja. Sitä viissataa kuutioisten lähtöä.

HÄÄMENOJA.

Mutta hauki kutee ! Sen verran on tää auringonpuoliranta sulanut, että sain sököteltyä kaksi katiskaa sinne rantaveteen ja nyt saan valita minkä kokoisen hauen otan ruokakalaksi, loput lasken jatkamaan häämenojaan. On se tuo hauen elämäkin epistä, tulee ukko ja nappaa pullean naarashauen pataansa kesken häämenojen. Mutta niin se on jollainlailla epistä koko tämä touhu täällä maanpäälläkin, jos on pinnan allakin, vahvempi ja ovelampi rassaa aina heikompaa, viiasas tyhmempää ja rikas köyhempää.
Mutta kevät se on kaikilla saman hintainen ja siitä osaavat nauttia ( ehkä ) paremmin ne, joilla ei ole muuta rassattavaa ja vahdittavaa.


Talvi harrastettiin teatteria. Nyt ovat näytöksetkin ohi, mieli jotenkin rauhallisen oloinen ja raukeakin. Vedetään vähän henkeä, ennen kuin aletaan harjoittelemaan kesäksi pientä farssia. Tulee katseltua ja huomioitua tuossakin pihamaalla yhtä ja toista. Halkopino odottaa pätkijäänsä ja halkojaansa. Kukkapenkkejä tulee uusia kuulema tuohon ja tuonne. Kasvimaa jäi syksyllä kääntämättä, kanala pitää puhdistaa, piha ruopotella, siivottava on tuolta ja tuolta, kuivat halot mätettävä liiteriin, haukia pyydettävä, saunaa lämmitettävä, makkaraa grillattava ja huomenna on sekin vappu. Ja päivällä mentävä myymään Puotiin munkkeja ja simaa, illalla teatterilaisten kanssa karonkka. Enhän minä näitä läheskään kaikkia itse tee, kunhan luettelen tekemättömiä.
Tää menee nyt sitä rataa, niin kuin edesmenneellä lankomiehelläni. Aamulla lueteltiin päivän työt. Sinne ja sinne pitäisi ehtiä, työtä on jokapaikka täynnä. Sitten kiehautti pannullisen kahvia, joi sen ja rupesi pötköttelemään kiireimmäksi aikaa. Ei ollenkaan huono.  Ei minua nuo työt rassaa, eikä ressaa, mieluisia ne ovat. Teen vähän päivässä, vähän enemmän viikossa, kettumummon kaverina. Syvänvikanen henkilaita ukko, mulla oo mihinkään kiirettä. Aika kulkee omia aikojaan ja minä omiani. Ei tää maailma tule sen valmiimmaksi ainakaan minun hätäilemällä. Tulisi vaan mahdollisimman paljon siinä työnlomassa istuskeltua, ihmeteltyä ja pällisteltyä. Mutta uskokaa pois, kun on koko ikänsä pikkusen kiirehtiny, niin kolme vuotta tänne maalletulon jälkeen ja eläköidyttyäni meni, ennen kuin pystyin istumaan tuossa terassilla puoltuntia sinkoilematta siitä välillä mihinkään. Niin se tuo maailman vauhti tarttuu vajeltajaan. Mutta nyt on jo opittu pällistelemään, osin pakostakin,

vähän pitempäänkin, jos niin huvuittaa ja varsinkin näin keväisin huvittaa kyllä.
Mutta arvatkaapa meneekö muutama tunti rattosasti, kunhan nuo jäät lähtevät. Nostan yamahan veneen perälle, mukaan pari vapaa ja uistinpakki. Suuntaan tuosta salmesta selällepäin, panen moottorin tyhjäkäynnille ja uistimen perään. Voitte uskoa ettei murheet mieltä paina. Ja kalamiehen mieli se on loputtoman toiveikas - kohta se iskee - se iso kuha !

Mielen ristiriitoja.

Nyt se on, se kauan ja hartaasti odotettu kevät, se minun vuodenaikani.
Muuttolinnut ovat tulleet, rannat alkavat sulaa jäistä ja kohta hauet posahtelevat ja mulahtelevat kutupuuhissaan ihan tuossakin meidän rannassa.  Luonnossa on alkanut se mahtava rynnistys kesäntekoon. -  Mutta ?
Heräsin tänäkin aamuna jo ennen neljää, sillä kaikenlaiset vanhenemisen vaivat eivät anna yleensäkään nukkua pitkään. Ristiselkään koskee, issias jäytää lonkasta sääriin, ei saa nukutuksi, vaikka muuten ei olisi mitään kiirettä heräämiselle.  Siinä käydään mielessä läpi illallista teatteriesitystämme, lauletaan esityksen lauluja ja rätnäillään kaikenlaisia, yleensä positiivisia asioita.
Sitten nousee jo kettumummokin viiden jälkeen munkintekoon ja siman pullotukseen. Itsekin nousen kahvinkeittoon ja haempa puitakin uuniin, sillä mikään ei ole niin mukavan ja kodikkaan tuntuista, kuin lämmitettävän uunin lasiluukun läpi hontava tuli ja sen lämpö aamuviileään tupaan. Lämpöpumpun puhallusilma ei voi tuottaa samanlaista tunnetta, kuin oikea tuli ja sen lämpö.

Televisionkin avaan siinä kahvia hörppiessä ja hyvää aamupalaa mutustellessa, mieli on vielä kuin kevätaamu, virkeä ja toiveikas. Ei ole vielä tv,ssä muuta ohjelmaa, kuin rullaavat uutiskuvat ja sen ohella musiikkia. Heti alkaa vaivata artistin tuskainen laulu ja sekasortoinen, räikeä, soinnuton musiikki. No nappaan äänen pois, kuten teen aina mainosten ajaksi. No sitten tietenkin alan seurata uutis rullausta. Taas on joku ajanut autolla ihmisjoukkoon, ainakin kaksitoista on kuollut. Syyksi epäillään naisvihaa. Voi herra varjele ! Se oikeuttaa tänäpäivänä tappamaan ihmisiä silmittömästi, jos ei tykkää jonkun tyylistä. Sitten Helsingin kaupunki on tehnyt suunitelman ruokajonojen vähentämiseksi. Se tuntuu olevan vähän samanlainen, kuin tämä hallituksen työttömille tekemä ruoska. Hursti vaatii kaupunkia satsaamaan logistiikkaan ? Kahden suuren valtion päämiehet kättelevät toisiaan naamat pönöttän ja suut hevosenkengällään  - olemme samaa mieltä, että voimatoimia siellä ja siellä on jatkettava, talouspakotteita kovennettava. Lastentarhojen ovet pannaan pariksi päiväksi kiinni - lapsiperheet ovat ihmeissään ja vaikeuksissa.
Nyt ovat jo Sepolla fiilikset ihan toisenlaisia, kuin vartti sitten. Muistuu kuitenkin vielä mieleen kevät-tulvat ja se aamuvirtsan ja kahvinvärinen vesi, joka tulvii ojista teille ja pelloille tuolla kevät teitä ajellessa. Miksi se on sen väristä ?  Miksi kolmekymmentä - neljäkymmentä - viisikymmentä vuotta sitten vesistömme olivat kirkkaita ? Meidänkin lahdella näkyi kahden metrin syvyydessä vielä pohja.  Mikä niitä nyt vaivaa ? Miksi ne kokoajan tummuvat ? Ne ovat olleet vuosimiljoonia kirkkaita ja puhtaita.  Miksi lähes kaikki musiikki tehdään tuskasta ja sekasorrosta. Ihmiskunta oireilee tekemällä täysin järjettömiä hirmutöitä. Luonto oireilee ihmiskunnan aihettamista toimenpiteistä. Ja lisää aina vaan suurempia, sellutehtaita, tehoviljeltyjä suurtiloja ja kaikkea mahdollista ennen näkemättömän suurta ja tehokasta rakennetaan pää punaisena ja yhä suurempia voittoja tavoitellen. Silti maailmasta tuntuu loppuvan raha. Kaikesta ihmisille, vanhuksille, lapsille ja sairaille suuntautuvasta avusta ja tuesta, hoivasta vähennetään ja leikataan jatkuvasti. Teknokraatit ja muut aivopesyt hihhulit saarnaavat digitalisuuden, tekoälyn maailmaa parantavasta ja mullistavasta voimasta. Robotteja valmistetaan viihdyttämään ja - auttamaan ? ihmisiä loputtomissa ongelmissaan. Työnteko on nykymaailmassa vain vaihtoehto.
 En jaksa luetella enää enempää !  On kuin koko maailmasta loppuisi rahojen myötä järki ja inhimillisyys !

No niin ! Ei pitäisi tietenkään sortua murheen suohon, ei pitäisi ajatella, pitäisi van antaa kehityksen kulkea välittämättä mistään mitään. Pitäisi vaan seurata ja kulkea kuin hanhi laumassaan. Suu auki ja silmät kiinni, niin herra antaa ylhäältä hyvvee suuhun. Näinhän leikittiin jo lapsena ja sitten joku pudotti siihen ammollaan olevaan suuhun lampaanpapanan. Ihan sama meininki on nyt koko yhteiskunnassa vallalla. Meitä viedään kuin pässiä narussa. Jotkut tempovat narusta vastaan, mutta peräsä mennään kuitenkin. Vahvemmat ( markkinatalouden) voimat vievät ja kiskovat naruista meitä ihmispoloisia minne tahtovat. Melkein kaikista kaupoissa myytävistä elintarvikkeista ja tuotteista meitä varoitetaan, älkää ostako niitä, ne aiheuttaa sitä ja sitä sairautta, eivätkä sovi ihmisravinnoksi. Mutta hallelujaa ! Onhan meillä kattava apteekkiverkosto. Silti me rahtaamme just niitä myrkkyjä peräkontit täynnä ja auton jouset pohjassa jääkaappeihimme viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Nyt huokaisen syvään. Ohoh ! Olipas se aamu. Ei ole helppoa olla tällainen herkkämieli nykymaailmassa. Täytyy tässä siirtyä aamutoimiin, sillä kohta lähdemme Kuopioon ostoksille.

Absurdia, mutta nykyaikaista, tätä elettävää elämää ja maailmanmenoa.
Lupaan, että ensikerralla kirjoitan positiivisemmassa mielialassa. -  Anteeksi.

Elämän lanka.

Meitä on moneksi. Joku tykkää talvesta, joku keväästä, kesästä tai syksystä.
Minä taidan kuulua niihin, jotka tykkää aina kulloinkin meneellään olevasta vuodenajasta,

kunhan se ei kestä liian pitkään, niin kuin mennyt talvi.
Mutta tämä nyt alkava vuodenaika on varmaan monelle se odotetuin.  Ajatelkaapa, jos ei olisi, eikä tulisi kevättä. Tulisiko sitten mitään muutakaan?
Minulle se ainakin on kuin sellainen elämän lanka, tämä kevät. Pitkän, lumisen ja kylmän ajanjakson jälkeen alkaa aurinko lämmitää, tulee sulia ja pälviä. Purot lorisee, ensimmäiset muuttolinnut palaavat, aurinko lämmittää tyynesssä paikassa.. Mustarastas viheltelee nytkin lähikoivussa, kun naisista palaava, huolettoman keväinen renkipoika, kevyessä olossaan. On siinä jotain niin herkkää, että tuntuu kuin itsessänikin alkaisi jokin mahla sulamaan. Mieli ainakin liitää piliven laitoja, eikä tahdo malttaa tulla sisälle, vaikka alkaa jo yökylmä hätistää. Kohta laulukuoroon liittyy rastaat, ehkä joku teerikin, lokit joutsenet ym, ja peippo jo lauleleekin. Ajatuskin tuntuu liitävän, jotenkin positiivisemmin, on kuin vapautuisi jostain talven jumitilasta, jonkin asteisesta apatiasta ja synkkyydestä.
Ja entäs kohta, kun alkaa nurmi vihertää, lehtipuut saavat silmunsa, koivikon rintuus saa herkän kauniin vaaleanvihreän värin. Se tulee kiire ja pikku paniikki,sitä koettaa rimpuilla niissä päivissä kiinni epätoivon vimmalla, ei haluaisi ajan kuluvan ollenkaan, ei päästää kevättä millään kesäksi, sillä sitten on vain se - kesä.
Vielä tuomenkukan ja sireenien aikaan tuntuu keväälle, mutta sitten viimeistään kun on Juhannus vietetty, alkaa tuntua vain tavalliselle kesälle.

No nyt saatatte huomata, että minä olen kuitenkin kevätihminen ja kyllä kai se lopulta niin onkin, ei taida kannattaa yrittääkään sitä kieltää. Kohta kahlailen rantaheinikoissa ja työntelen pitkällä riu-ulla katiskaa rantasulaan, sillä hauki nousee kutemaan heti, kun rannat vähänkin avautuvat.

Veneen kimppuun olen käynyt heti ensimmäisten aurinkoisten päivien tullen, rapsutellut ja tervannut.
Eli siis eilen ja tänään. Uudet verkotkin hankin kesää varten, sillä päätin tuhota kaikki reikäiset ja riekaleiset,vanhat entiset kuha - ja haukiverkkoni. Tahtoo vain mennä soutajan ja huopaajan kanssa välit poikki, kun yrittää niitä sotkuisia repaleita ujuttaa järveen. Monta tarpeetonta - souva, jarruta, huopoo vähän, no souva nyt ja kiännä tuonnepäin,  jää perästä huutelematta, kun on kunnolliset hyvät verkot. Käydään sitten sovussa ongellakin ja vedetään uistinta - sitten kun on kesä.

Niin, on se jonkunlainen elämän lanka tämä kevät, ainakin minulle ja luulen, että monelle muullekin.
Antaa se virtaa lisää ihmiseen, uutta potkua ja tarmoa. Halkopinotkin näyttää kutsuville. On mukava päästä moottorisahan kanssa pätkimään ja sitten halkoa napsimaan hellapuita ahavaan kuivamaan, ensi talven varalle. No nyt lipsahti tuo talvi sana, mutta unohdetaan se.
En enää meinannut muistaa sitäkään, kuinka viime keväänä aloin innolla tekemään halkoja, kevään hurmassani. Hakkasin ja riehuin tietysti yli voimieni ja siinä sitten lykkäsi flimmerin päälle. Ei sitä enää saatu kääntymään oikeaan rytmiin ja nyt tänä keväänä napsinkin sitten vaan hellapuita sen minkä jaksan, ja välillä huilaan, vedän henkeä ja ihmettelen tätä kevättä.

Toivottavasti näitä keväitä tulisi minullekin vielä monta, niin kuin teille itse kullekin.
Ja loppuun. Ei Porilaisten marssi, vaan  - Anttilan keväthuumaus ! 😃