Elämän lanka.

Meitä on moneksi. Joku tykkää talvesta, joku keväästä, kesästä tai syksystä.
Minä taidan kuulua niihin, jotka tykkää aina kulloinkin meneellään olevasta vuodenajasta,

kunhan se ei kestä liian pitkään, niin kuin mennyt talvi.
Mutta tämä nyt alkava vuodenaika on varmaan monelle se odotetuin.  Ajatelkaapa, jos ei olisi, eikä tulisi kevättä. Tulisiko sitten mitään muutakaan?
Minulle se ainakin on kuin sellainen elämän lanka, tämä kevät. Pitkän, lumisen ja kylmän ajanjakson jälkeen alkaa aurinko lämmitää, tulee sulia ja pälviä. Purot lorisee, ensimmäiset muuttolinnut palaavat, aurinko lämmittää tyynesssä paikassa.. Mustarastas viheltelee nytkin lähikoivussa, kun naisista palaava, huolettoman keväinen renkipoika, kevyessä olossaan. On siinä jotain niin herkkää, että tuntuu kuin itsessänikin alkaisi jokin mahla sulamaan. Mieli ainakin liitää piliven laitoja, eikä tahdo malttaa tulla sisälle, vaikka alkaa jo yökylmä hätistää. Kohta laulukuoroon liittyy rastaat, ehkä joku teerikin, lokit joutsenet ym, ja peippo jo lauleleekin. Ajatuskin tuntuu liitävän, jotenkin positiivisemmin, on kuin vapautuisi jostain talven jumitilasta, jonkin asteisesta apatiasta ja synkkyydestä.
Ja entäs kohta, kun alkaa nurmi vihertää, lehtipuut saavat silmunsa, koivikon rintuus saa herkän kauniin vaaleanvihreän värin. Se tulee kiire ja pikku paniikki,sitä koettaa rimpuilla niissä päivissä kiinni epätoivon vimmalla, ei haluaisi ajan kuluvan ollenkaan, ei päästää kevättä millään kesäksi, sillä sitten on vain se - kesä.
Vielä tuomenkukan ja sireenien aikaan tuntuu keväälle, mutta sitten viimeistään kun on Juhannus vietetty, alkaa tuntua vain tavalliselle kesälle.

No nyt saatatte huomata, että minä olen kuitenkin kevätihminen ja kyllä kai se lopulta niin onkin, ei taida kannattaa yrittääkään sitä kieltää. Kohta kahlailen rantaheinikoissa ja työntelen pitkällä riu-ulla katiskaa rantasulaan, sillä hauki nousee kutemaan heti, kun rannat vähänkin avautuvat.

Veneen kimppuun olen käynyt heti ensimmäisten aurinkoisten päivien tullen, rapsutellut ja tervannut.
Eli siis eilen ja tänään. Uudet verkotkin hankin kesää varten, sillä päätin tuhota kaikki reikäiset ja riekaleiset,vanhat entiset kuha - ja haukiverkkoni. Tahtoo vain mennä soutajan ja huopaajan kanssa välit poikki, kun yrittää niitä sotkuisia repaleita ujuttaa järveen. Monta tarpeetonta - souva, jarruta, huopoo vähän, no souva nyt ja kiännä tuonnepäin,  jää perästä huutelematta, kun on kunnolliset hyvät verkot. Käydään sitten sovussa ongellakin ja vedetään uistinta - sitten kun on kesä.

Niin, on se jonkunlainen elämän lanka tämä kevät, ainakin minulle ja luulen, että monelle muullekin.
Antaa se virtaa lisää ihmiseen, uutta potkua ja tarmoa. Halkopinotkin näyttää kutsuville. On mukava päästä moottorisahan kanssa pätkimään ja sitten halkoa napsimaan hellapuita ahavaan kuivamaan, ensi talven varalle. No nyt lipsahti tuo talvi sana, mutta unohdetaan se.
En enää meinannut muistaa sitäkään, kuinka viime keväänä aloin innolla tekemään halkoja, kevään hurmassani. Hakkasin ja riehuin tietysti yli voimieni ja siinä sitten lykkäsi flimmerin päälle. Ei sitä enää saatu kääntymään oikeaan rytmiin ja nyt tänä keväänä napsinkin sitten vaan hellapuita sen minkä jaksan, ja välillä huilaan, vedän henkeä ja ihmettelen tätä kevättä.

Toivottavasti näitä keväitä tulisi minullekin vielä monta, niin kuin teille itse kullekin.
Ja loppuun. Ei Porilaisten marssi, vaan  - Anttilan keväthuumaus ! 😃