Koppalakit, " sellanen ol Viipuri. "

Toteutimme pitkäaikaisen suunitelmamme,käydä tutustumassa hieman tarkemmin entiseen kansainväliseen kauppakaupunkiimme Viipuriin.
Elämyshän se oli, monessakin mielessä. Ensimäisen kaupunkipäivämme jälkeen tuli väistämättä mieleen, että ei ole pidetty " lahjahevosesta " yhtä hyvää huolta, kuin omasta, jos tässä maassa nyt pidetään huolta omistakaan hevosista.
Suurin osa, lähes kaikki vanhat rakennukset olivat purkukunnossa, tai osittain purettuja.
Sodan jälkeenkin rakennetut olivat tosin pikaista ja perusteellista kunnostusta vailla. Julkiset rakennukset, jotka kuvaavat lähinnä valtion hallintoa, tai  muuta julkista infrastruktuuria, olivat pääosin lähes kelpokunnossa. Ihmiset, paitsi hallin kauppiaat, vaikuttivat melko kylmäkiskoisilta, jotenkin kuin heillä olisi ollut joku arki / virkanaamari ja koppalakki yllä. Ystävällistä, sydämellistä ilmettä ei juurikaan kohdannut, ainakaan turistia kohtaan, Ja turisteiksihan meidät pällistelijät tietenkin tunnisti jokainen paikallinen.
Saimme myös osallistua heidän 9. 5 vietettävään voiton päivään. Siihen, jota vietetään sen muistoksi, jolloin he torjuivat  natsismin ja kapitalismin ikeen.  Sitä näytettiin juhlittavan asiallisesti ja sanoisin vielä siististi. Yhden humalaisen näin ja se ei ollut suomalainen. Seuraavan päivän aamuna kaupunki oli nimittäin siistissä kunnossa. Ei ollut kaduilla ja puistoissa roskavuoria, eikä tyhjiä pulloja.
Koskettavinta oli se tuhansien ihmisten kulkue, jotka kantoivat sodassa kaatuneiden sukulaistensa ja veteraaniensa kuvia. Minusta se oli jotankin kunniakasta ja hyvä tapa nostaa esille sodan mieletöntä hintaa. He kantoivat kuvia rinta rottingilla, vaikka olivat menettäneet kuvissa olevat omaisensa. Kaikilla kulkueeseen osallistuneilla oli jokin prenikka, tai nauha rinnuksissa, eikä se mielestäni ollut mitenkään yliampuvaa, tai mautonta. He olivat ylpeitä kansallisuudestaan ja siitä, mitä olivat saavuttaneet ja däts, it. Yhtään vastamielenosoitustakaan emme havainneet. Ei siihen ole meillä mitään sanottavaa, muuta kuin korkeintaan, että ihmisten tolkuton tapattaminen sodissa on aivan perseestä, ( sanottakoon se nyt näin nyky kielellä )

Minusta se on enemmänkin sieltä syvältä, jos täällä suomessa joku vetää päällensä t-paidan, tai lippiksen, jossa on Suomen leijona, niin hänet leimataan heti rasistiksi, tai vähintään iikolliksi. Kyllä ovat asiat viturallaan, jos ei suomalaisuuden päivänäkään kukaan rohjennut edes facessa onnitella kavereitaan suomalaisuudesta ja kaikki tämä siinä pelossa, ettei sitä vaan tulkittaisi jotenkin ( väärin ). Voi hyvä ihme, kyllä on aikoihin eletty !
( oli yksi poikkeus, hyvä Jorma ! ) 

No, sou vot ! Venäjälläkin on paljon hyvää ja varmasti saman verran huonoakin. Meillä oli hyvä reissu. Emme alunperinkään lähteneet sinne marisemaan, eikä siihen ollut aihettakaan missään vaiheessa. Matkat junalla sujuivat ongelmitta ja rattoisasti. Perillä saimme asiallista ja hyvääkin palvelua. Kaikki käymämme ruokapaikat ja kahvilat olivat erittäin hyviä ja siistejä. Palvelushenkilökuntaa oli kaikissa vähintäänkin riittävästi ja tarjottavat hyviä ja edullisia.
Viipurista minulle jäi sellainen hieman alakuloinen kuva, ehkä sen vuoksi, kun olen kuullut varmaan liikaa sitä " sellanen ol viipuri " biisiä. Eihän sellasta Viipuria tietenkään enää ole. Saattaa olla, että hyvät ilmat ja hieman myöhäisempi matka-ajankohta olisivat kohottaneet sitäkin tunnetta. Mutta kaiken kaikkiaan, siellä asuu nyt toinen kansa, on asunut jo yli 70 v, kuin silloin " ennen " Ja sinne on mentävä myös sillä asenteella. Minusta matka oli hyvä. Viipuri todella kokemisen arvoinen. Menen sinne vielä taatusti uudelleenkin, jos luoja suo ja suosittelen sitä muillekin. Ja vielä toivon, että saisin yhtä hyvää matkaseuraa tulevallakin matkallani.  Milloin lähdetään Matti ja Alma ?   😌