In Memoriam  Reijo.

Taas on yksi tärkeä,läheinen ihminen poistunut elämästäni. Innokas kalakaveri, hyvä seuramies ja sydämellinen, erittäin positiivinen ystävä, viimeinen ja läheisin enoni.
Mainitsin jossain aikaisemmassa kirjoituksessani syöpäseulontojen tärkeydestä nuoremmillekin, vielä oireettomille ihmisille.
Se teksti oli " ainako vaikeimman kautta "
Nyt on taas menty sen vaikeimman kautta ja tulos on konkreettinen tuska, ikävä ja luopuminen.

Läheisen poismenossa minulle on vaikeinta ymmärtää hänen lopullinen poistuminen täältä elämästä. En näe häntä enää koskaan. Ei tule kylään, ei mennä ongelle, ei kerro enää hyviä juttuja, ei mennä yhteisille reissuille. Ruokia, kaalikääryleitä ja muita tehtiin porukalla.  Se kaikki on nyt kertakaikkiaan ja lopullisesti ohi, vaikka poikavuosista asti touhuttiin yhteisiä juttuja. Muutama päivä sitten vielä rupateltiin, heitettiin huulta ja oltiin yhdessä, hän hengitti ja liikkui, oli elossa.
Toki se oli tiedossa, että poistuminen keskuudestamme on jossain vaiheessa edessä, mutta siitäkin huolimatta, se tuli liian nopeasti ja yllättäen. Nyt sen vasta tajuaa, kaikki on hetkessä pois pyyhkäisty, paitsi muistot. Ne ovat alussa kirveleviäkin, mutta muuttuvat luullakseni ajan kanssa asioiksi, joiden avulla saan taas hänet ajatuksissa mukaani sellaisena, kun hän eläessään oli.

Syntyessäsi heti sodan jälkeen kymmenlapsisen , köyhän perheen nuorimmaksi, ei elämä ollut helppoa. Jynkänlahden rannalla olleen Ruukinrannan torpan kahdenkymmenen neliön hatarassa huoneessa ei aina loistanut kodin lämpö,onni ja harmonia. Ei ollut läheskään joka aamu tietoa mitä tänään syödään. Ja oli paljon niitäkin iltoja, jolloin mentiin tyhjin vatsoin nukkuman, näin minulle on luotettavalta taholta kerrottu. Talviaamuina, saattoi joillakin lapsista olla tukka jäätynyt siskonpedillä lattiaan kiinni ja ainuita kenkiä pidettiin vuorotellen, että edes joku pääsi käymään ulkona.
Perheen isä kuoli juuri sinun päästyä kouluikään.
Näistäkin lähtökohdista ja olosuhteista on ihmisen ponnisteltava eteenpäin ja kasvettava aikuiseksi. Riippuu paljon ihmisen luonteesta, kuinka hän tulevaisuudessa onnistuu, pärjää traumojensa kanssa ja pystyy asennoitumaan elämän taisteluun, jos näin tramaattisesti elämää voisi kuvailla ja miksi ei voisi ?. Tuurillakin saattaa olla oma merkityksensä elämän onnistumisessa. Luonne ja asenne Reijolla kyllä oli se kaikkein tärkein - positiivinen.
Reijolla  oli asennetta, luja tahto saada kaikki paremmin, kuin sinun lapsuudessa oli. Työtä, ruokaa jokapäiväksi, ettei kenenkään tarvitsisi koskaan mennä nälissään nukkumaan. Siinä ja monessa muussakin sinä onnistuit. Sitä hyvää tuuriakin tuli mukaan jo melko aikaisessa aikuisvaiheessa, elämänkumppani Maisan muodossa. Puhun hyvästä tuurista ja onnesta sen vuoksi, että läheskään kaikille ei koko loppuelämän kestävää, rakasta aviopuolisoa löydy kerralla. Reijolla ja Maisalla oli onnea, te selvisitte loppuun asti kaikesta. Oli Onnea myös saattaa maailmaan kaksi, nyt jo hyvin menestyvää, lahjakasta ja työteliästä poikaa.
Pääasiahan lienee tässä lyhyessä ja nopeasti menevässä manpäällisessä vaelluksessamme, että selviydymme siitä. Minun mielestä on jokseenkin turhaa tavoitella kruunuja ja seppeleitä eläessään, riittää kun selviydymme. Se seppelekin kyllä tulee sitten viimeisenä, tavoittelematta.
 Sinä Reijo selviydyit matkasta vähintäänkin tarpeeksi hyvin. En usko, sinulle jääneen yhtään vihamiestä. Kaikki muistavat sinun hyväntuulisuutesi ja oikean elämän asenteesi. Olit hyvä ja viisas ystävä, rakastava aviomies, isä ja ukki. Me kaikki jäämme kaipaamaan sinua.

Niin paljon hyviä asioita jää meiltä ihmisiltä kertomatta edesmenneille heidän eläessään. Sinulla Reijo oli niin hyviä läheisiä, että ainakin osan näistä he ovat sinulle varmasti kertoneetkin.
Minä, perinteisenä suomalaisena miehenä saan tämän kaiken sanottua vasta jälkeenpäin, mutta jos luet Reijo siellä jossain tämän kirjoituksen, voit uskoa, että kaikki on totta.

Seppo.