Hiljaiset viikot

Se virallinen hiljainen viikko on kuulema tuossa vähän ennen pääsiäistä.
Nyt tässä hiljattain olen saanut tietää senkin, oikein noin  teologiaa opiskelevan ihmisen suusta,
ettei hiljaisella viikolla saa harrastaakaan mitään , mikä aiheuttaa ääntä. Ei edes teatteria, ainakaan teologiaa opiskelevan isäpuolen lapsipuoli.
No, nää on kuulema niitä kristillisiä periaatteita ja pitäähän niitä periaatoksia tietysti olla, ainakin kaikilla ns, paremmilla ihmisillä.

No teologit ja muut äänekkäästi esiintyvät sijansa saakoon teeseineen, minä hyvin vähän välitän heistä, varsinkin tässä mainitsemassani tapauksessa. Jokainen tulkoon autuaaksi mielipiteineen, ja jos onnistuu, tehköön autuaaksi niillä myös muut.

Minun hiljaiset viikkoni johtuvat siitä, etten oikein ole kärsinyt pitää kovaa ääntä. Olin jo lähes uhohtanut mille tuntuu, kun lähes sietämätön kipu raatelee välillä syhtistä ruumistani. Tai en suostu siitäkään huolimatta myöntämään, että olisin ruumis. Mulla on keho niin kauan, kun siitä poistuu henki ja sielu. Sen jälkeen minusta tulee vissiin ruumis, tai mitäpähän se enää sitten mulle kuuluu, vaikka tulis raato. Mutta se jäätävä, juiliva, rateleva kipu tuolla alaselässä, joka ei helpota lääkkeillä, mutkuilemalla, makaamalla, eikä millään muullakaan, syö miestä rotanlailla.
Ajatukset matelevat enimmäkseen ojanpohjissa ja alhoissa. Sarkastisuus ja muu nekatiivisuus istuu olkapäällä ja kuiskii ilkeitä ohjeitaan.
Halkopino tuossa rantteella tuijottaa - eikö pitäisi jo tulla töihin ?
Polttopuut liiterissä vähenevät. Talvi tulee - telvi tulee !
Venekin pitäisi hilata kuiville, kääntää alaspäin pukeille.
Sitä ja tätä olisi laitettava ulkona talviteloilleen
Ihmiset kyselevät,oletko tehnyt sitä ja tätä, kun silloin viime kokouksessa lupailit !
Harrastaminen ja kakki kärsii.  Ja saat selittää kaikille - kuleppa kun mulla on selkä kipeänä.

Tiedän, että jonkun kipeän paikan alle on helppo piiloutua, mutta entäs kun se paikka onkin oikeasti kipeä.  Tulee siinä joskus mieleen, että vittu, mikä minä olen selittelemään kellekään tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni.  Olen tehnyt sen minkä pystynyt ja täts it !
Mutta eihän se näinkään voi mennä.

Mutta kaiken kaikkiaan " nyt ei lauluja synny ", joten kirjoitan lisää, sitten kun ajatus taas liitää pilivenlaitaa.
Tiedän, että minulla on muutama uskollinen lukija, antakee anteeks - kyllä se tästä.
Nauttikaa nyt kuitenkin tästä ihanasta ja kauniista vuoden ajasta, sillä seuraava tilaisuus siihen tulee vasta vuoden kuluttua.