Oletko juuriltasi punikki vai lahtari ?

 

Siinäpä kysymys. Ja mitä väliä sillä on enää nykyisin ?

Kun minä olin pienen mökin lapsi, en koskaan kuullut puhuttavan politiikkaa kotona, enkä niissä piireissä, siis ystävä- ja sukulaispiireissä, joissa  lapsena liikuin. Mummo ja Pappakaan eivät koskaan maininneet kuulteni siihen suuntaankaan mitään viittaavaa, vaikka olivat syntyneet jo hyvinkin 1800- luvun puolella, Pappakin 1877. Siis olivat hyvinkin nähneet ja kokeneet 1918 tapahtumat.

Nimet lahtari ja punikki kuulin varmaan kyllä serkkupojiltani jossain vaiheessa, mutta  ne tekivät niin sanotusti ohimarssin korvieni välissä.

Näillä pikkukylillä maaseudulla, joilla haluttiin elää naapurisovussa ja oli viisastakin elää ja olla puhumatta tällaisesta ideologisesta eroavaisuudesta, jonka päällisiä oltiin joku kymmenvuosi sitten tapettu tuhansia ihmisiä, ei ollut varaa puhuakaan. Miten sitä olisi voitu elää samassa kyläyhteisössä, jossa tarvittiin jatkuvasti naapureiden apua. Kuokkia perunatalkoissa punikki ja lahtari viereisiä penkkejä ja puhua politiikkaa. Oli parempi vaieta vaikeista asioista ja  koettaa olla mahdollisimman sovussa. Olla edes unohtavinaan, että tuon ukon isä ilmiantoi minun setäni, joka sitten kuoli Hennalan leirillä. Näinkin on saattanut ihan oikeasti olla. Mutta menneet ovat menneitä. Silloin oli se aika. Seuraavana aikana oltiin jo porukalla torhakasti antamassa samassa joukkueessa itärajalla kommunistiveljille kyytiä sinne mistä  olivat tulleetkin. Sen kyydityksen jälkeen oltiin taas yhdessä onnellisia, että saatiin edelleenkin kuokkia vierekkäin talkoissa niitä perunapenkkejä  meidän omassa maassa, jossa valuutta oli edelleenkin markka ja kieli suomi.  Ja niilläkin, jotka olivat joku kymmenvuosi sitten ihailemassa kommunistista hallintomallia, oli nyt hirveä hinku saada omaa peltotilkkua ja kuokkia siitä lisää leipää ja hyvinvointia tässä iki-ihanassa kapitalistisessa yhteiskunnassamme. Näin se elämä menee.

Oltiin visusti vaiti lahtareista ja punikeista. Ja niin oli ehkä hyväkin. Aika ei ollut vielä kypsä siihen.

.

Minäkin muutin sitten viisi- ja kuusikymmenluvun taitteessa kaupunkiin. Siellä asia oli toinen. Ei mennyt montakaan vuotta kun kuulin puhuttavan, että nuo lahtarin lapset ja punikin pennut. Siellä työläiset asuivat selvästi omissa kasarmeissaan ja kortteleissaan. Kansalaiskouluiässä jo tyrkytettiin kaveruutta SKDL - jäsenkirja kourassa. Työelämässä sitten  kävi hyvin selväksi tämä punikki - lahtari kanta, varsinkin rakennustyömaille siirryttyäni .

Mutta jos palataan sinne , tai tänne maaseudulle. Täällä ehkä oli aikoinaan, vähintäänkin yhtä selvää, kummalle puolelle sitä oltiin synnytty. Harva pikkumökkiläinen, torppari , tai mäkitupalainen sekatyömies  on kannattanut vallasväen ja maanomistajien puoluetta. Tosin manttaalikunnantalot ja työväentalot ne ovat olleet eripuolella kirkonkylää täällä maaseudullakin. Tarvittiin vain tarpeeksi kiihkomielisiä agitaattoreita, niin porukkaa saatiin kyllä värvättyä kaarteihin. Eiväthän läheskään kaikki sinne kurimukseen värvätyt ja joutuneet olleet siellä aatteen puolesta. Iso osa porukasta värvättiin sinne, luvaten rahaa, ruokaa ja  vapaita oloja. Loppuu raataminen talollisten pelloilla ja orjatyö. Ja kun tällaisia luvataan nälkäiselle lapsiperheen isälle, äidille, tai vanhimmille pojille, niin onkeen tarttujia kyllä riitti. Otetaan maanomistajilta omamme pois ja sillä siisti. Kukaan ei kylläkään  agiteerannut, miten tässä käy, jos tullaankin kapinassa vasta toiseksi. Aseetonta vallankumoustahan sitä oltiin lähdössä aseet kourassa tekemään, ainakin niin aluksi uskoteltiin.

No, oli miten oli, ja kävi miten kävi. Oikeuden miekka seuraa aina voittajaa, sanotaan, mutta tällaisissa sodissa ei kyllä ole voittajia, on vaan häviäjiä. Puhutaan sodanlaeista, vankeja pitää kohdella inhimillisesti, ei saa ampua aseetonta miestä, siviileihin kajoaminen on rikos.  Montako sotaa tiedätte, missä  sodan lakeja  on noudatettu. Silloin kun ihmisen viha leimahtaa täyteen liekkiin lait ja säännöt unohtuvat. Kaikki tähtäimen ja pikaoikeuspöydän takana olevat  ovat tapettavia vihollisia ja näin etenkin ns. kansalais-,veljes-,sisällis-,luokka- tai  vapaus-sodissa, nimitettäköön niitä kulloiseenkin tilaisuuteen sopivalla nimityksellä. Ja kaikissa niissä maissa joissa tällainen sisällissota on käyty ja lähes poikkeuksettahan se on käyty kaikissa  nykyisin ns. demokraattisissa tasavalloissa. Mutta montako sataa ja joukkohautaa olisi jäänyt  kaivamatta ja umpeen luomatta, jos joku taikuri Oskari olisi  hyökännyt taistelujen päättyessä osapuolten  väliin taikaviittoineen ja sanonut - Top tykkänään!  Hävinneen osapuolen tuomitseminen aloitetaan vasta kun viha ja raivo on laantunut. Aikaisintaan puolen vuoden kuluttua ja laillisissa oikeuskäsittelyissä ja oikeuden kokoonpanoissa.

Saattaa olla hyväkin, että näitä maamme itsenäisyyden ajan synkimmän historian asioita aletaan käsittelemään vasta nyt. Saattaa olla, että sata vuotta on ollut siihen sopiva aikaväli. Ehkä tämä on nyt jo sitä terapiaa, jossa mielenvaivikit puhutaan  jo kiihkottomasti ulos.  Nyt, kun arkistot ovat avautuneet ja haavat riittävästi umpeutuneet, voivat asioista kiinnostuneet tutkia jo dokumentteja  tuntematta vihaa, tai kiihkomieltä. Sivistys on kulkenut tänä aikavälinä pitkin askelin eteenpäin. Voidaan tarkastella asiaa kansakuntamme historiana. Tietyt asiat vaan kuuluvat historiaan. Nyt on toinen aika ja siitä tulevat sukupolvet kirjoittavat historiaa,  jota taas seuraavat lukevat  (toivottavasti vielä sadan vuoden kuluttua )

Mutta, mitään ei ole ihmiskunta kaikesta huolimatta  oppinut näistä menneistä kauheuksista. Sotahistorian kirjoitusta riittää hamaan maailmantappiin asti. Sotauutisia, rikoksia ihmiskuntaa vastaan, etnisiä puhdistuksia tehdään, saman kansakunnan erivivahteisten uskontokuntien hamaset ja vataset tappelee surutta keskenään - ihmisiä kidutetaan ja siviilejä tapetaan tulevaisuudessakin entistä kiihtyvämpään tahtiin ja suurvallat härkkii välissä muka oikeutetusti puolustamassa etupiirejään.

Sukujuurteni poliittisia kantoja minä en tiedä, enkä välitä tietääkään. Omani kyllä tiedän ja  lähinnä rauha, rakkaus ja Rock And Roll olisi puolue, jonka jäsenmaksun saattaisin maksaa, jos sellainen  jostain löytyy. Eräs esi-isäni on ollut herastuomari, oikeuden mies lienee ollut hän. Minä puolestani  saatan aamupäivällä haukkua lahtarit ja iltapäivällä punikit, jos siihen on aihetta. Oppositiossa viihdyn parhaiten, sillä sieltä voi huudella vielä kristillisdemokraateille, persuille ja kaiken maailman viherpiipertäjillekin, aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Mutta minkäänlaisiin kaarteihin minua ei saa ylipuhumalla värvättyä.

 Enkähän minä tosissani, sillä jos sen kannan ottaa, mielensä pahoittamisesta ei tule loppua. Mutta kyrsiihän se välillä, tervettä miestä, tämä ihmisten vallanhalu ja mielettömyys.

Häirintää ! Ollaanko me kaikki seksuaalihäiriköitä ?

Olen ajatellut, etten puutu tähän seksuaaliseen häirintään millään tavoin, en ainakaan kommentoimalla, mutta en kuitenkaan pysty hillitsemään itseäni luettuani mitä näiden otsikoiden alle on kirjoitettu.
Sitä tunnutaan harrastettavan eduskunnassa, työpaikoilla, metrossa, ravintoloissa, kaupoissa, yliopistoissa, busseissa, kirkoissa, ja ihan jokapaikassa, missä ihmiset kohtaavat toisensa.Viimeiksi on tehty yliopistollinen tutkimus, että alaluokilla peruskoulussa. ????
En tiedä oikein mitä tästä pitäisi ajatella ?  Ollaanko tässä tehty itikasta emäsonni, vai onko asiat todellakin näin hullusti ?
Oikein missään artikkelissa ei kuitenkaan mainita, miten sitä seksuaalista identiteettiä ja yksilön koskemattomuutta on häiritty. Että onko ihan kosketeltu, kourittu tisseistä, läpsäytetty lautasille, vai peräti pyritty kopasemaan(sieltä)? Mikä se on sitä häirintaa ?  Riittääkö häirinnäksi silman isku, ihaileva katse, lentosuukko, tahi luulo siitä, että tuo sika kyttää minua ?
Ja miten ne lapsiparat ovat sotkeutuneet siihen häirintään ? Ymmärtävätkö he edes häirinnäksi, jos otan tuota ihanaa tyttöä, tai poikaa kaulasta kiinni ( halaan ) ?  Miten siinä iässä voidaan mennä pitemmälle seksuaalisessa häirinnässä ? Ja miten siitä voidaan uutisoida valtakunnan mediassa seksuaalisena häirintänä ?  Voi lapsi parat, kun tämä aikuisten ahdasmielisyys ja huomionhakuisuus tunkee jo pikkulasten omaantuntoon ja ymmärryksen puutteeseen hyvisä ajoin. He ovat tietämättään ja ymmärtämättään seksuaalisia häiriköitä, kun ovat luonnostaan ja siinä iässä viattomuuttaan kiinnostuneita vastakkaisesta sukupuolesta.
Jotenkin tuntuu, että  pitäisi pientä rajaa olla mistä vedetään kirkuvia otsikoita, sillä lapsetkin osaavat yllätys, yllätys, lukea jo aika nuorina, jos eivät kirjoittaa osaakkaan. Ja kun kouluissa ja tarhoissa aletaan kavereita nimittelemään seksuaalihäiriköiksi, niin ollaan pahasti huonolla tiellä, tällä leimautumisella saattaa olla todella pitkäkantoiset vaikutukset.( onko kouluissa enää minkäänlaista seksuaalivalistusta ) ?

Ja me aikaihmiset. Mikä on sopiva määrä osoittaa kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen ? Missä vaihessa saa kosketella  ja miten ?  Mihin vedetään se raja minkä jälkeen sinut, tai minut leimataan sukupuolihäiriköksi ?
Pedofiilit ja muut pervertikot, jotka ahdistelevat lapsia, minä ainakin tuomitsen suoraltä kädeltä syvimpään helvettiin ja pölkyllä mestattaviksi, sillä he ovat luonnevikaisia sairaita, jotka eivät tutkimustenkaan mukaan ikinä parane sairaudestaan ja lopeta touhujaan. Samaan kategoriaan lasken raiskaajat ja muut hyväksikäyttäjät. Mutta ei kai tästä olekaan kyse tavallisten kansalaisten kyseen ollen, ei kai esimerkiksi kansanedustajat ja pikkulapset voi olla kaikki näin sairaita ?  Jotain mätää ja epäoidenmukaisuutta näissä otsikoissa ja tutkimuksissa on pakko olla.
Onko se vaan niin, että kun joku asia nostetaan pöydälle, niin lumipallo alkaa pyöriä ja kasvaa ja suureta meidän sairaan mielikuvituksemme mukaan. Kaikki tahot alkavat avautua - joo kyllä minuakin on häiritty seksuaalisesti. Tullaan julkisuuteen naama kuin laupiaalla samarialeisella - olen joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi, olen marttyyri.

Entäpä jos me aikuiset, kun joku tulee meitä kähmimään, sanoisimme jyrkästi  - EI !  Ja ehkä tehostaisimme pienellä avokämmen litsarilla käirikön lärviin, jos ei muu auta, niin eiköhän tuo siitä asettuisi ? Jos emme kerran halua hänen sopimatonta lähentelyään. Vai oliko tilanne ehkä niin, että annoimme kehonkielellä, tai jollain muulla vinkin, sopisi tulla yrittämään ja sitten alamme tilanteen tullen (huuttaa apua)?
Emme ehkä tarvitsisikaan mennä televisioon  naama nasaretin vakunalla selittämään, että minua on häiritty seksuaalisesti.
 Se oli vaan lievä välikohtaus, joka meni ohi sanalla EI .
  Minulla on ollut elämän varrella jokunen koira ja nekin tottelevat aika tehokkaasti sitä kieltoa, kun se sanotaan tarpeeksi napakasti, miks ei siis aikuinen ihminenkin. En ole tosin joutunut sitä sanaa käyttämään naisten lähentelyyn, olen ollut enemmänkin otettu, jos joku on huomioinut minut siinäkin mielessä. Ja olen muutenkin siirtynyyt jo nykyisin vaiheeseen - oi niitä aikoja. Voi kun joku vähän häiritsisi 😀

Että jospa ne lapset sittenkään eivät olisikaan seksuaalisia häiriköitä ja me aikuiset käyttäisimme sanaa - EI !   Saataisikohan me näillä keinoin tämä suhteettoman suuren huomion saanut asia normaaliseen päiväjärjestykseen ?

Häiriöt vievät ihmiset pois Helsingin lähiöistä.

Siitä on kohta lähes 20 vuotta, kun kirjoitin Iltasanomiin maahanmuuttajien sopeuttamisesta ja asuttamisesta  Helsingin lähiöihin. Siihen aikaan puhuttiin valtiovallan taholta julkisesti, että tarvitsemme lähitulevaisuudessa ainakin kaksisataaviisikymmentä tuhatta maahanmuutajaa korvaamaan suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisestä  aiheutuvan työvoimapulan. Kirjoitin mm. että olisikohan arvoisien kansanedustajien ja työvoimavirannomaisten syytä vuokrata tilausbussi ja tulla perehtymään paikanpäälle, helsingin lähiöihin, kuinka meidän tulevat työvoimareservimme täällä valmistautuvat tulevaan tehtäväänsä.
No tuskimpa ovat bussia vuokranneet, saati muutenkaan vierailleet Helsingin lähiöissä, enkä tiedä sitäkään, joko tämä tarvittava työvoimareservi on määrällisesti niihin lähiöihin völjätty. Se vaan tuntuu olevan fakta, että meillä on työvoimapula ja yhtäaikaa ennätys-suuri työttömyys tosiasioina. Ja että West endistä ja Haukilahdesta katsottuna nämä asiat vaikuttavat aivan toisenlaisille kuin lähiöissä paikanpäällä.

Nyt on kuitenkin Helsingin kaupunki tehnyt hiljattain yhteistyössä yliopiston kanssa tutkimuksen Helsingin lähiöissä asumisesta, siellä viihtymisestä ja syistä miksi sieltä muutetaan suurin joukoin pois.
Otanta on ollut noin 1300 perhettä, joista puolet on muuttanut pois tutkimuksen kohteina olleista lähiöistä, syynä epäsosiaalinen ilmapiiri, humalaisten möykkäys ja maahanmuuttajista johtuvat jännitteet.
Mistähän lienevät saaneet aiheen moiseen tutkimukseen ja vielä uskaltaneet sen julkaista ? ( julkaistu 2016 ) Mikä lienee tilanne nyt ? Onko asiat parantuneet ? Tuskin ?
On se varmaan ollut yllätys tutkijoille, tai sitten joku heistä on asunut Kontulassa.
Itseni oli pakko muuttaa sieltä pois 12 vuotta sitten, että säilyttäisin edes rippeet positiivisuudestani, ihmisyydestäni ja mielenrauhastani. Enkä asunut edes Kontulassa.
Stadi on stadi ! Se on hyvä paikka elää ja asua, mutta se stadi käsittää vain kantakaupungin ja muutamia kantakaupungin lähi alueita. Nämä uudemmat lähiöt, joihin kaikki maahanmuuttajat, maalta muuttajat, junan ja hiacen tuomat ahdetaan ja ahtautuvat, eivät ole mitään stadia, vaan selvästikin jo slummeja, kohta varmaan gettoja.
Kirjoitin jo silloin ammoisina-aikoina, että kyseiset lähiöt tulevat tulevaisuudessa vääjäämättä slummiutumaan ja niissä asuvat tavalliset työssäkävijät eivät viihdy, kokevat tavattomia sopeutumisongelmia, muuttavat mahdollisuuksiensa mukaan muualle ja fiksuimmat vielä takaisin sinne mistä tulivat. Enkä koe olevani kummoinenkaan ennustaja. Ja ennustan, vaikkapa eurooppalaisiin kokemuksiin, tai omiin olemattomiin ennustajantaitoihini vedoten, että tämä tilanne on vasta alkusoittoa tuleville vaikeuksille.
Nythän on niin, että jos haluaa asua stadissa, siihen riittävät vain murto-osan varat. Eirassa ja Kruununhaassa asunnot ovat työnperässä muuttavien ihmisten saavuttamattomissa niin omistuspohjaiset, kuin vuokra-asunnotkin. Ainoaksi vaihtoehdoksi useimmille jää katsella kämppää ( luukkua) paikallisesti sanottuna, jostakin lähiöalueelta ja sieltähän niitä saatta vielä jollain hintaa ja tuurilla saadakin. Mutta mikä on sen asumisen hinta ? Sitä olisi hyvä pohtia jo etukäteen.

Työtähän sieltä suur-Hhelsingin alueelta toki saattaa löytyä ja sehän se meille monelle tärkeää tietenkin onkin. Vieläkin on ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä, koettaa pärjätä, elättää itsensä ja perheensä ja kohentaa elämänlaatuansa omilla ansioillaan. Mutta miksi se on tehty niin vaikeaksi täällä monen kotiseudulla ja kehä kolmosen ulkopuolella ?
On se niin surullista, kun ihmisten täytyy lähteä pois turvallisilta kotiseuduiltaan täysin outoon, vieraaseen ympäristöön ja vain tehdäkseen työtä, että voisivat elää omillaan. Älkää nyt edes polttako siltoja ja myykö lähtiessä sitä arava-asuntoanne, tahi perintömökkiänne, sillä niillä saattaa olla vielä tulevaisuudessa käyttöä. Ainakin toivoisin hartaasti, että näin olisi.

Sohvaperunakin itää .

Yllätin itseni tänä aamuna siinä muun touhun ohella tuijottamasta telkkarista" sohvaperunoita".
Kyllä kävi siinä väkisinkin mielessä, että ei se tämä ihmispolo ole kovin vaativa tuon viihteensä suhteen. Ei olla paljon siitä kasuttu, kun äiti antoi semmosen rengaslelun kouraan, sillon kun pötköttelimme potkupuvussa ja sinapit housuissa häkkisängyn pohjalla.
Ajatelkaapa - joku, tai jotkut riekoilee, tai muuten vaan jauhavat paskaa televisio-ohjelmassa, jota meidän toivotaan tuijottavan sankoin joukoin.
Sitten tehdään viihdeohjema siitä, kun me tuijotamme sitä televisio-ohjelmaa, jota meidän on toivottu tuijottavan sankoin joukoin. Ja tämä viihdeohjelma on erittäin suosittu, suositumpi, kuin se ohjelma jossa riekoiltiin ja puhuttiin paskaa. Ja nyt me riekoilemme ja hirnumme niiden kustannuksella omilla sohvillamme, jotka hirnuvat sille ohjelmalle, jossa. . .. ! No olkoon se loppu nyt miten on, menee jo muutenkin liian vaikeaksi. Eihän tässä lopulta tiedä kuka hirnuu millekin,mutta pääasia, että hauskaa on ja halavalla.
Mutta kyllä tämä isossa kuvassa vaikuttaa pitkäsä juoksussa, loppupeleissä aika huvittavalle.
(huomaatteko, että olen oppinut käyttämään nykyaikaista kieltä) ?

Niin, siis se sohvaperunakin itää. Ja oikeastaan vielä aika nopeasti. Satoa saa ohjelmayhtiö kantaa jo viikonpäästä, kun seuraava "sohvaperunat " tulee ulos. Katsojaluvut vaan kasvaa, ohjelmayhtiö vaurastuu ja hauskaa on kaikilla. Eikä maksa paljon !
Toista se on, kun aletaan tekemään suomalaista elokuvaa. Kun Selin alkoi tehdä elokuvaa Mannerheimistä, meni pauttiarallaa kaheksan miljoonaa jo pelkkään ajatustyöhön, suunitteluun, niin kuin asia sponsoreille ilmaistiin. Saatiinhan siihen tosin lisärahoituksen turvin neekeri Mannerheimiksi, mutta siihen se hanke sitten kaatui ja loppui kokonaan. Nyttemmin on keskitytty vain Mannerheimin menneisyyden tonkimiseen ja veikkailuun, oliko veitikka homo, vai bi. Mahottoman ilkikurinen ja vallaton kuuluu ainakin olleen.
Että kyllä kalliimpaa on elokuvanteko kuin sohvaperunoiden, luulisin.
Dosetista sen huomaa, että aika usein on perjantai. Ja ennen työikäisenä se merkitsi useimmin vikkonlopun alkamista, ehkä lepotaukoakin rankan työviikon jälkeen. Rentoutumista ja kaikkea mukavaa pariksi päiväksi, ainakin jotain poikkeavaa normaalista työpäivästä. Usen katsoin teksti tv,stä mitä hauskoja viihdeohjelmia on töllöttimessä. Ja tämä tapa on jotenkin periytynyt tänne eläkepäivillekin. Nythän on perjantai ja ihmisillä aikaa katsoa viihdettä, viihtyä ja rentoutua vaikka töllöttimen ääressä, ainakin osan aikaa. Mutta ? Saatta tietenkin olla, että minulla on erilainen käsitys viihdeohjelmista, kuin valtaväestöllä ( en tosin tiedä mikä se on / televisio ), mutta ei niitä viihdyttäviä viihdeohjelmia juurikaan nykyisin tule. Usein tulee vain pahamieli ja tekisi mieli paiskata koko toosa ikkunasta mäjelle. Amerikkalaista paskasarjaa ja ruuanvalmistamista, sitä kyllä riittää ja sitten tämä sohvaperunat.
Eikä tästä ohjelmatarjonnasta sen enempää. Vapaaehtoistahan se toki on kaikille, niin televisio, kuin radiokin, mutta minua korpee kun nyysivät senkin mediaveron nyt pakolla kaikilta, se otetaan katsoitpa, kuuntelitpa tai et. Ja juuri siksi kai nää ohjelmatkin on tämmösiä, mitä vaan halavalla saadaan näkyviin, jumalauata - ihmemies  Mac Gyver- Pulmuset linjaa, tai sitten hirveetä tappamista ja sarjamurhan tutkimista. Amerikkalaista luonto extremeä.. . . .voi perrrrr !
No okei, muista verenpaineesi Seppo. Lääkitystä ei voida enää juurikaan nostaa. Ehkä se " sohvaperunat " on sittenkin hyvä.