Oletko juuriltasi punikki vai lahtari ?

 

Siinäpä kysymys. Ja mitä väliä sillä on enää nykyisin ?

Kun minä olin pienen mökin lapsi, en koskaan kuullut puhuttavan politiikkaa kotona, enkä niissä piireissä, siis ystävä- ja sukulaispiireissä, joissa  lapsena liikuin. Mummo ja Pappakaan eivät koskaan maininneet kuulteni siihen suuntaankaan mitään viittaavaa, vaikka olivat syntyneet jo hyvinkin 1800- luvun puolella, Pappakin 1877. Siis olivat hyvinkin nähneet ja kokeneet 1918 tapahtumat.

Nimet lahtari ja punikki kuulin varmaan kyllä serkkupojiltani jossain vaiheessa, mutta  ne tekivät niin sanotusti ohimarssin korvieni välissä.

Näillä pikkukylillä maaseudulla, joilla haluttiin elää naapurisovussa ja oli viisastakin elää ja olla puhumatta tällaisesta ideologisesta eroavaisuudesta, jonka päällisiä oltiin joku kymmenvuosi sitten tapettu tuhansia ihmisiä, ei ollut varaa puhuakaan. Miten sitä olisi voitu elää samassa kyläyhteisössä, jossa tarvittiin jatkuvasti naapureiden apua. Kuokkia perunatalkoissa punikki ja lahtari viereisiä penkkejä ja puhua politiikkaa. Oli parempi vaieta vaikeista asioista ja  koettaa olla mahdollisimman sovussa. Olla edes unohtavinaan, että tuon ukon isä ilmiantoi minun setäni, joka sitten kuoli Hennalan leirillä. Näinkin on saattanut ihan oikeasti olla. Mutta menneet ovat menneitä. Silloin oli se aika. Seuraavana aikana oltiin jo porukalla torhakasti antamassa samassa joukkueessa itärajalla kommunistiveljille kyytiä sinne mistä  olivat tulleetkin. Sen kyydityksen jälkeen oltiin taas yhdessä onnellisia, että saatiin edelleenkin kuokkia vierekkäin talkoissa niitä perunapenkkejä  meidän omassa maassa, jossa valuutta oli edelleenkin markka ja kieli suomi.  Ja niilläkin, jotka olivat joku kymmenvuosi sitten ihailemassa kommunistista hallintomallia, oli nyt hirveä hinku saada omaa peltotilkkua ja kuokkia siitä lisää leipää ja hyvinvointia tässä iki-ihanassa kapitalistisessa yhteiskunnassamme. Näin se elämä menee.

Oltiin visusti vaiti lahtareista ja punikeista. Ja niin oli ehkä hyväkin. Aika ei ollut vielä kypsä siihen.

.

Minäkin muutin sitten viisi- ja kuusikymmenluvun taitteessa kaupunkiin. Siellä asia oli toinen. Ei mennyt montakaan vuotta kun kuulin puhuttavan, että nuo lahtarin lapset ja punikin pennut. Siellä työläiset asuivat selvästi omissa kasarmeissaan ja kortteleissaan. Kansalaiskouluiässä jo tyrkytettiin kaveruutta SKDL - jäsenkirja kourassa. Työelämässä sitten  kävi hyvin selväksi tämä punikki - lahtari kanta, varsinkin rakennustyömaille siirryttyäni .

Mutta jos palataan sinne , tai tänne maaseudulle. Täällä ehkä oli aikoinaan, vähintäänkin yhtä selvää, kummalle puolelle sitä oltiin synnytty. Harva pikkumökkiläinen, torppari , tai mäkitupalainen sekatyömies  on kannattanut vallasväen ja maanomistajien puoluetta. Tosin manttaalikunnantalot ja työväentalot ne ovat olleet eripuolella kirkonkylää täällä maaseudullakin. Tarvittiin vain tarpeeksi kiihkomielisiä agitaattoreita, niin porukkaa saatiin kyllä värvättyä kaarteihin. Eiväthän läheskään kaikki sinne kurimukseen värvätyt ja joutuneet olleet siellä aatteen puolesta. Iso osa porukasta värvättiin sinne, luvaten rahaa, ruokaa ja  vapaita oloja. Loppuu raataminen talollisten pelloilla ja orjatyö. Ja kun tällaisia luvataan nälkäiselle lapsiperheen isälle, äidille, tai vanhimmille pojille, niin onkeen tarttujia kyllä riitti. Otetaan maanomistajilta omamme pois ja sillä siisti. Kukaan ei kylläkään  agiteerannut, miten tässä käy, jos tullaankin kapinassa vasta toiseksi. Aseetonta vallankumoustahan sitä oltiin lähdössä aseet kourassa tekemään, ainakin niin aluksi uskoteltiin.

No, oli miten oli, ja kävi miten kävi. Oikeuden miekka seuraa aina voittajaa, sanotaan, mutta tällaisissa sodissa ei kyllä ole voittajia, on vaan häviäjiä. Puhutaan sodanlaeista, vankeja pitää kohdella inhimillisesti, ei saa ampua aseetonta miestä, siviileihin kajoaminen on rikos.  Montako sotaa tiedätte, missä  sodan lakeja  on noudatettu. Silloin kun ihmisen viha leimahtaa täyteen liekkiin lait ja säännöt unohtuvat. Kaikki tähtäimen ja pikaoikeuspöydän takana olevat  ovat tapettavia vihollisia ja näin etenkin ns. kansalais-,veljes-,sisällis-,luokka- tai  vapaus-sodissa, nimitettäköön niitä kulloiseenkin tilaisuuteen sopivalla nimityksellä. Ja kaikissa niissä maissa joissa tällainen sisällissota on käyty ja lähes poikkeuksettahan se on käyty kaikissa  nykyisin ns. demokraattisissa tasavalloissa. Mutta montako sataa ja joukkohautaa olisi jäänyt  kaivamatta ja umpeen luomatta, jos joku taikuri Oskari olisi  hyökännyt taistelujen päättyessä osapuolten  väliin taikaviittoineen ja sanonut - Top tykkänään!  Hävinneen osapuolen tuomitseminen aloitetaan vasta kun viha ja raivo on laantunut. Aikaisintaan puolen vuoden kuluttua ja laillisissa oikeuskäsittelyissä ja oikeuden kokoonpanoissa.

Saattaa olla hyväkin, että näitä maamme itsenäisyyden ajan synkimmän historian asioita aletaan käsittelemään vasta nyt. Saattaa olla, että sata vuotta on ollut siihen sopiva aikaväli. Ehkä tämä on nyt jo sitä terapiaa, jossa mielenvaivikit puhutaan  jo kiihkottomasti ulos.  Nyt, kun arkistot ovat avautuneet ja haavat riittävästi umpeutuneet, voivat asioista kiinnostuneet tutkia jo dokumentteja  tuntematta vihaa, tai kiihkomieltä. Sivistys on kulkenut tänä aikavälinä pitkin askelin eteenpäin. Voidaan tarkastella asiaa kansakuntamme historiana. Tietyt asiat vaan kuuluvat historiaan. Nyt on toinen aika ja siitä tulevat sukupolvet kirjoittavat historiaa,  jota taas seuraavat lukevat  (toivottavasti vielä sadan vuoden kuluttua )

Mutta, mitään ei ole ihmiskunta kaikesta huolimatta  oppinut näistä menneistä kauheuksista. Sotahistorian kirjoitusta riittää hamaan maailmantappiin asti. Sotauutisia, rikoksia ihmiskuntaa vastaan, etnisiä puhdistuksia tehdään, saman kansakunnan erivivahteisten uskontokuntien hamaset ja vataset tappelee surutta keskenään - ihmisiä kidutetaan ja siviilejä tapetaan tulevaisuudessakin entistä kiihtyvämpään tahtiin ja suurvallat härkkii välissä muka oikeutetusti puolustamassa etupiirejään.

Sukujuurteni poliittisia kantoja minä en tiedä, enkä välitä tietääkään. Omani kyllä tiedän ja  lähinnä rauha, rakkaus ja Rock And Roll olisi puolue, jonka jäsenmaksun saattaisin maksaa, jos sellainen  jostain löytyy. Eräs esi-isäni on ollut herastuomari, oikeuden mies lienee ollut hän. Minä puolestani  saatan aamupäivällä haukkua lahtarit ja iltapäivällä punikit, jos siihen on aihetta. Oppositiossa viihdyn parhaiten, sillä sieltä voi huudella vielä kristillisdemokraateille, persuille ja kaiken maailman viherpiipertäjillekin, aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Mutta minkäänlaisiin kaarteihin minua ei saa ylipuhumalla värvättyä.

 Enkähän minä tosissani, sillä jos sen kannan ottaa, mielensä pahoittamisesta ei tule loppua. Mutta kyrsiihän se välillä, tervettä miestä, tämä ihmisten vallanhalu ja mielettömyys.