Järki hoe, äly elä jätä !

Politiikkahan on peliä ja sitä peliä tässä on taas pelattu melekosella vauhdilla ja monella tasolla.
Viimeisin maali tässä pelissä tehtiin, kun uudistettiin Suomalaista alkoholipolitiikkaa.
Ja voe herrajestas, että olikin taas komia maali !  Sallittiin limuviinat ruokakauppoihin. Kyllä nyt taas pisteet nousi suomalisilla politiikoilla ja suomalaisten  juomatavat ja alkolin käyttökulttuuri  korjaantuivat merkittävästi. Lapset ja nuoret saavat nyt hyvänmakuisia limppareita ihan salen hyllyltä, sillä hakija aina löytyy, kun on tarvis.  Aikuiset sensijaan saavat hakea hyvän, tai pahanmakuiset juomansa edelleen niistä kunnista, joihin  tämä suomalaisten palvoma, kaukainen, lähes jumalkulttina toimiva ALKO, on suvaittu sijoittaa.  Hallelujaa !

Sen verran olen minäkin liikkunut maailmalla, että olen todennut useissa maissa viinojen ja viinien olevan ruokakauppojen hyllyillä. Ja niiden maiden kansalaiset näyttävän olevan ihan yhtälailla hengissä ja hyvässä hapessa kuin suomalaisetkin. Jos heille joskus tulee tarvis, että otanpa pullon vodkaa, tahi pullon muuta burgundilaista kekkulivettä, niin paikallisen marketin hyllyltähän sen saa, muiden ostosten ohella. Uskomatonta luottamusta kansalaista kohtaa osoittaa näin maan parlamentti.
Meillä sen sijaan pidetään jumalatonta vääntöä parlamentissamme, saako sieltä hyllyltä 4,6 %, vai 5, 5 prosenttista kuraa. Voe herra varjele tätä korpikansaa ja heidän edustajiaan !
Olen melko varma, että seuraava vääntö käydään, vuoden, parin päästä, otetaanko ne 5.5 prosenttiset sieltä pois ja ehkä kuntien päättäjille annetaan vielä päätäntävalta, haluavatko he omassa kunnassaan menetellä niin, vai näin. Ehkäpä siinä vaiheessa kristillisdemokraatit vilauttavat vielä kieltolaki vaihtoehtoakin.
  Minä sensijaan kannatan sitä vaihtoehtoa, että kielletään koko limuviinat ja se A-olutkin minun puolesta, ei sitä juuri kukaan osta enää muutenkaan, laitetaan ne kauniit pullorivistöt sinne Prismojen, Sittareiden ym, puotien hyllyille, niin kuin ne ovat muuallakin sivistyneessä maailmassa.
En jaksa millään uskoa, että siitä Suomi rappeutuisi lopullisesti. Voi olla, että kulutus väliaikeisesti lisääntyisi, mutta näillä hinnoilla ei kenenkään kannata itseään makkuriin vetää jatkuvasti. Ei niin ole käynyt muissakaan maissa, joissa pullon voi ostaa vapaasti, leimautumatta kylällä juopoksi.
Mahottoman radikaalihan tämä mielipiteeni on, mutta paskan näpertelyä on sekin 4.6, vai 5,5 prosentin jahkailu - naurettavaa suorastaan. Ja jotain radikaalisempaahan tällekin asialle olisi tehtävä, että tultaisiin pikkuhiljaa tässäkin asiassakin lähemmäs eurooppalaista tasoa, kun kerran niin rinta rottingilla  nyt euroopassa ollaan. Tuokin puljaaminen tuossa baltian maiden välisessä lauttaliikenteessä ( viinanhakureissaaminen ) on aivan surkuhupaisaa ja myös ne säännökset joita siinä noudatetaan.
Tuntuu, että meitä pidetään jonkinlaisina pellehermanneina, kun selitämme ja venkoilemme siinä tullille käyttävämme koko hiacelastin tuossa pikkuhiljaa itse tissutellen. Ei vaikuta järkitouhulle tämäkään, sen nyt pystyy rätnäämään tullimieskin, mutta pumaskoita noudatetaan, oli niissä sitten järkeä, eli ei.
Joskus tulee väkisinkin mieleen, että ollaakohan me suomalaiset jotenkin jälkeenjääneitä alkuihmisiä, kun meitä pitää niin huolella holhota. Ja että ovatko ainuita selväpäisiä nämä holhoojat, jotka pitävät laumaansa tarkasti kurissa, nuhteessa ja herrainpelossa. Joskus penskana oli vähän isommilla jo ( viisaimmilla ) pojilla tapana mässyyttä omia suklaitaan ja karkkejaan ja kun niiltä pyysi, että anna mullekkii, niin sanoivat, että no paappas silimät kiini ja suu auki, niin herra antaa taevaasta hyvvee. Sitten puottivat kourastaan lampaan papanoita pöljän suuhun.
Näistä suomalaisten herrojen ja politiikkojen touhuista tulee toisinaan vähän samanlainen fiilis.

Merkkihenkilöitä.

Kuopiossa vartuin minäkin mieheksi, vaikka mieli paloikin takaisin synnyinseudulleni Tervoon. Sitä ihminen tottuu melkein mihin vaan, jos on pakko. En sano niin, että Kuopio olisi huono paikka ihmisen elää ja olla, päin vastoin, mutta minä kun olen mielestäni syntynyt maalaiseksi ja kaiken lisäksi väärälle vuosisadallekin, oli kaupunkiasumisessa minulle aluksi totuttelemista.
Alkoihan se sujua ja oikeastaan aika hyvinkin. Koulua käytiin, kansa ja ammattikoulukin. Sitten vielä ammattikurssikin, josta sain uuden ammatin, torninosturinkuljettaja. Olin niinsanotusti urani huipulla, Ainakin pari-kolmekymmentämetriä ylempänä kuin muut. Ja hyvä ammatti olikin, ei siinä mitä. Ehkä hieman levottoman luonteeni vuoksi sekin ammatti sitten vaihtui myöhemmin. Mutta niinä rakennuksillaolovuosina sain tutustua monenlaisiin persooniin. Ainakin ennen oli vielä niin, että ihminen sai helposti lisänimen jostain ominaisuudestaan, tai vaikkapa tekemästään erikoisesta asiasta. Rakennuksillakin  oli tällaisia persoonia ja lekendoja yllättävän paljon. Muutenkin rakennusmiehet olivat pääasiassa persoonallista sakkia. Siellä työnsä ja ammattinsa ääressä ihminen on omimmillaan, ei esitä mitään, eikä ole olevinaan juurikaan muuta, kuin oma itsensä.
Mutta lisänimen mies saa sielläkin helposti, jos miehellä on jokin erikoinen piirre, tai häneen liittyy jokin merkittävä tapahtuma. Kerron nyt tässä mutamista mieleeni tulleista " merkkihenkilöistä ".
Viinahan se siihen aikaan oli raksoilla yleisesti käytetty raskaan työn, sanoisinko helpottaja, keventäjä, tahi osin tapakin. Tilipussi tuotiin joka lauantai ennen ruokatuntia työmaalle ja viimeistään silloin lähti pari miestä takakautta, ei ostamaan makkaraa, vaan käymään viinakaupassa. No loppupäivä menikin sitten mukavimmissa merkeissä, niin ettei kotiinkaan ollut lopulta mitään kiirettä. Usein jäätiin vielä työajan jälkeenkin ruokatupaan pelaamaan sököä ja viihtymään muutenkin miesporukassa.
Aika erikoinen oli eräs Hallikainen. Hän nimittäin oli kossupullon jälkeen kuvitellut osaavansa lentää. Niimpä hän oli ruokalan rappusilla levitellyt siipiään ja hypännyt ilmaan.
No arvaahan sen, saviseen pihaan oli mätkähtänyt mahalleen ja sai siitä lisänimen - lentäjä Hallikainen. Ja varmaan lentäjähallikaisena kuolikin, vaikka olisi muuta kuinka  merkittävää tehnyt eläesään.
Toinen " viinan uhri " oli eräs hiljainen mies, joka aperiittaa saatuaan muuttui vieläkin apeammaksi.  Kaikki elämän murheet alkoivat silloin nousta jostain syystä hänen  mieleensä. Ja niitä tuntui riittävän. Itkuksi meni monesti isolla miehellä eletyn elämän muistelu.
Murheiden Markkuna hänet sen vuoksi kaikki tunsivatkin.
Pönni Pena, oli hyvä raksa-ammattilainen, mutta pikkupönnissä kun melkein aina oli, lisänimen hänkin sai aivan muusta, kuin hyvästä ammattitaidostaan.
Sitten oli eräs mies, jolle viina ei sopinut ollenkaan. Humalapäissään teki kaiken maailman väkivaltarikoksia ja muuta aivan älytöntä, mitä tuskin selvinpäin olisi tehnyt. Linnassakin oli istunut useampaan kertaan ja aina oli juttuja rosiksessa odottamassa. Kerrankin oli riehunut kotonaa kirveen kanssa, hajottanut paikkoja ja kai siinä oli jo perheen henkikin ollut kortilla.
Rakennusapumies oli ammatiltaan, mutta " kirvesmiehenä " hänet tunnettiin työmailla.

Olihan niitä erikoismiehiä paljon muitakin, mulukkupulukkinen, lehmätane, paskapali ym. 
Mutta yksi erikoisuus on vielä mainittava.
Mies oli erittäin tarkka työkaluistaan ja tekemisistään. Hänen työhönsä ja työkaluihinsa ei kukaan saanut puuttua, ei edes mestarit. Ja hänen työnsä oli ovien, karmien ja lukkopesien asennus. Erikoismies, ei tehnyt mitään muuta.
Kerrotan totena, että hän oli aikoinaan pudonnut telineiltä viidennestä kerroksesta, huutanut kolmannen kerroksen kohdalla - pankaa pakki lukkoon !  Onneksi alla oli ollut joustava purkulautakasa. Sen ansiosta oli selvinnyt hengissä ja juuri muita vaurioita ei ollut tullut, kuin elämän ja työn rytmi oli entisestään tarkentunut. Hänellä oli sellainen rullien päällä oleva työkalupöytä, jossa jokainen työkalu ja nippeli oli tarkasti omalla paikallaan. Valkoisella Jaguaarilla ajoi ja tarkasti joka kesä lomallaan kävi sen Englannissa huollattamassa.
- Kone Hakkarainen oli miehen arvo, tai lisänimi.

Olihan niitä ennen merkkihenkilöitä Kuopiossa paljon muitakin. Useat muistaa seppäpuavon, köyhäitkosen, mustaheikin ym.  Nykyisin ei taideta lisänimiä enää antaa, ikävää, että tämäkin kansanperinne katoaa. Kaikki jotenkin tasapäistyy, ei ole enää " merkkihenkilöitä "