Mäkihypystääää !

Nyt meni tuossa Rukan yhdistettyä katsellessa sen verran kipukynnys yli, että oli pakko mennä yläkerran yksityisyyteen kirjottammaan, etten rasittaisi aivan kipupisteeseen asti tuota elämänkumppaniani kauheella jurnutuksellani.

Minä kun en millään voi käsittää tätä Suomalaisten puuhastelua lajin kimpussa.
Ympäri vuoden treenataan, kilpaillaan kesälläkin, treenikumppaneina on monen maalaisia muitakin yhdistetyn miehiä ja aivan surkeita ovat nämä Suomalaisten esitykset sitten kisoissa.
No hiihtää nyt kyllä osataan mutta tämä mäkihyppy ??

Asiantunteva entinen mäkivalmentaja, joka on otettu tv,n kommentaattoriksi tietää kyllä ehdottoman heti mikä meni taas Suomalaishyppääjältä persiilleen  Mutta miksi meni ??
Siinä hyppäsi kolme Suomalaista, pituudet olivat 92 m, 85m, ja vielä pisteenä iin päälle tunnetuin  Suomalainen yhdistetynmies 85m.      Sitten perään lasketteli hyppyrin nokalta Japsi 132 m,
Saksalainen 124 m, Norjalainen 138 m, ja nyt tuntuu joku jo hyppäävän yli 140 m.
Kuinka tämä voi olla yleensäkään mitenkään mahdollista, tämä Suomalaisten surkeus ?
Ero kaikkiin muihin on suorastaan tyrmäävä, vaikka asutaan ja treenataan lumimaassa.  Valmennustyöhön uhrataan, tai peremminkin käytetään isot määrät verorahoista korvamerkittyä setelirahaa.
Yritetäänkö nyt opettaa valmentajien taholta hyppääjille jotain sellaista, jota ihminen ei kertakaikkiaan pysty omaksumaan.  Eikö nyt valmenneta ollenkaan. Onko valmennettava aines täysin kelvotonta, ovatko valmentajat täysin kelvottomia, vai mikä tässä oikein hannaa.
Joka tapauksessa täysin kelvotonta on hyppääminen tällähetkellä Suomalaisilla mäkimiehillä.
Aina on sama kommentti  -  en nyt tiedä, mutta ei se vaan nyt lähtenyt, ei ollu nyt semmonen fiilis.
Voi vittu !  Miehet yrittää kilpailla maailman valiotten kanssa ja ei nyt vaan oikein lähteny, ei ollu semmonen fiilis.  Jotain tässä nyt on vialla ja pahasti.

Kyllä minä ymmärrän, jos kilpaillaan piirikunnallisissa ja sillä mielellä, että kunhan nyt ollaan mukana, kivaa olla jengin kans samassa tornissa ja porukassa. Mutta että tällä menttaliteetilla jossain eurokupissa, vai mitä nää kansainväliset skabat nyt on.  Eikö siellä yhtään hävetä olla toisten porukassa, vai siitäkö tää koko surkeus taas johtuukin., havumetsian miesten huonosta itsetunnosta ? Ei helevetti, tulkaa pois sieltä !  Osahan sieltä tuntui eilen jo lähteneenkin sukset olalla rautatieasemalle, niin sanotusti äidin hoiviin.

Ihminen voi olla hyvä ihminen ja ihan kiva, vaikka ei olekaan maailmanmestari, mutta kun tuolle tasolle mennään kilpailemaan menestyksestä ja mestaruuksista, pitäisi omatkin tavoitteet olla vähän korkeammalla.
On se varmasti tiedetty jo lähtiessä, että nyt tulee nolo reissu, hyppy ei kulje, itsetunto, tai jokin muu on pielessä jo lähtiessä.  En voi käsittää miksi sinne pitää mennä hyppäämään 85 m, kun kilpakumppanit vetää kaikki päälle 120 m.

Jonkin helvetillisen kriittisen palaverin, tai muun yhteisen funtsimisen paikka nyt kyllä on, kannattaako tätä touhua jatkaa kansainvälisellä tasolla, kun tää sama lama näyttää jatkuvan vaan  kaudesta toiseen.

Ai että helepotti, sainpas sanottua !

KÖYRIÄ ja vähän muutakin perinnettä.

Kekri, ketri, köyri ja mitä kaikkia nimityksiä lieneekään tällä viikonlopulla, joka nyt on alkamassa. Aamun TV -toimittaja puhui jo keyristä.
Minä käytän siitä nimitystä köyri, koska sillä nimellä olen siitä kuullut eniten puhuttavan täällä Savossa.
Tosin lapsuudessani ja nuoruudessani siitä ei juurikaan puhuttu näillä nimillä, oli vain pyhäinmiesten päivä.  Siis pyhäinmiestenpäivä ja meillä oli perinteenä silloin lähteä jänismetälle koko perheellä, isän veljen perhe mukaanluettuna. Koska niillä vuosilla pyhäinmiestenpäivänä oli jo maassa lumi, jäniskoiraa ei tarvittu, eikä sitä kyllä olisi meillä ollutkaan.  Naiset ajoivat jänistä ja ukon seisoivat torrakat kourassa passissa.
Hitaasti ajava koira ( nainen ) onkin hyvä, sillä silloin ei jänöjussi lähde kiertelemään kauhuissaan  ympäri kyliä, vaan tekee rauhallisesti pikku lenkkejä ja sehän on passimiehille hyvä.
Muistelen, ettei koskaan jääty ilman jänispaistia, kun koiran virkaa hoitivat naiset.
No, siinäpä ne sitten ns, köyriperinteet olivatkin. Korkeintaan koirat ja pyhät torrakkamiehet nauttivat sitten saunailtana, mitä oli nautittavissa ja sillä siisti sitten ne perinteet.

Mutta aikojen kuluessa perinteet muuttuvat. Ennehän köyri oli tavallaan juhla, jota juhlittiin, kun siirryttiin ulkotöistä tupatöille. Pakkaset alkoivat, viljat oli puitu ja muutkin sulan ajan touhut ns, pulkassa. Palkollisten työvuosi päättyi, muutaman markan tili oli taskussa polttelemassa ja etsittiin taloista uutta pestiä tulevalle vuodelle. Tottakai myös talollisetkin katsastivat vapaata riistaa ja valitsivat sopivaa piikaa ja renkiä taloonsa. Ja köyripukit kiertelivät rapulassa ja humalassa remuamassa pitkin kyliä, kerjäämässä ryyppyjä, joita heille tavan mukaan myös annettiin.

Joissakin paikoin on ollut perinteenä polttaa myös oljista tehty köyripukki.
Meidän kylillä en tiedä varmasti tätä perinnettä olleen, mutta jokatapauksessa perinne mikä perinne.
Nyt ovat meidän kylän innovatiivisemmat ja ahkerat perinneihmiset rakentaneet jo toisena vuotena peräkkäin tällaisen köyripukin, joka sitten tänä iltana poltetaan. Hanke on saanut sijaa oiken valtakunna mediassa, puhumattakaan paikallis ja maakunta lehdistössä. Tervo on hyvien ihmisten kylä, sanoi  kyläpäällikkömme televisiossa, ja niin se kyllä onkin. Kaikki kunnia siitä näille perinneihmisille, sillä on todella hienoa, että vanhoja perinteitä muistetaan ja pyritään jopa noudattamaan, vaikkakaan sitä jänistouhua ei meidän porukalla enää noudatetakaan, kun ei ole lunta metsissä, niin miten ajat, kun ei nää jälkiä lumella. Vainhan on jänistouhuun riittämätön, niin miehellä, kuin naisellakin.  Pukinpolttoon odotetaankin varovasti 100 - 200 perinneihmistä, sillä tilaisuudessa on muutakin oheistoimintaa.

Mutta, kuten sanoin, aika pyrkii muuttamaan myös perinteitä. Halloween on tullut meillekin suuresta maailmasta ja sitä tunnutaan nyt viljelevän runsaasti köyrinä, varsinkin liikepaikoilla.
On myytävänä jos minkälaista halloviinikamaa, naamaria, asusteita ja vaikka mitä. Ja sitten säikytellään ja pelotellaan lajitovereita henkihieveriin. Ruuat ja juomat ovat sitten juhlia myöten, mahdollisimman mahdottomat ja runsaat.  Asiakaslähtöistä, sanoo K - kauppias.
Melko varmaan seuraava askel on hallovviinilahjat, joita kauppias ja media alkaa rummuttaa kuukausi ennen halloviinia. On ostettava toisilleen runsaasti halloviinilahjoja, kun mennään juhlimaan suurta juhlaa.  Asiakaslähtöista, sanoo  K - kauppias.

Seuraavaksi varmaan leviää meillekin perinteeksi rapakon takaa kiitospäivä, jolloin pöytiin kannetaan suomalaiseen makuun kypsytetty kokonainen sianporsas.  Ja lahjat on oltava runsaat, juhlitaanhan kiitospäivää.    Asiakaslähtöistä, sanoo  K - kauppias.

No, niin tai näin, pääasia, että on jotain juhlan aihetta, liikaako nuita lie niitä aiheita ihmiselämässä, mutta nämä vanhat perinteet ovat minun mieleeni ja onneksi varmaan monen muunkin.
Se me koetaan ja nähdään  tänä iltana Suppuniemen pellolla köyripukin valossa ja sen lämmössä.

Hyvää kekriä, ketriä, keyriä, köyriä ja pyhäinmiestenpäivää kaikille, perinteensä mukaan !

      Syksykö lohduton kuin kurjen huuto  ?

Enpä sanoisi niin, vaikka kurkien huuto on taas lisääntynyt joka syksyiseen tapaan.
Näillä seuduin on paljon kurkia. Arvelen niitä kertyvän ennen muutoa pari-kolmesataa yksilöä. Ne ovat lisääntyneet hurjasti muutamaan kymmeneen vuoteen. Tarkkaa syytä en minä tiedä. Tuossa lahden takana Haapamäen ja Suppuniemen seutujen isoilla peltoaukeilla niitä on runsaati näin syksyisin ja on niitä tässä lahden kummassakin päässä pitkin kesää.  Suurin osa niistä hengailee kesän ilman pesintää, mutta osa hoitaa perheelliset velvollisuutensa kyllä huolella. Tessäkin lahden poikki lentää joka ilta ja aamu pariskunta pesäpaikaltaan syömäpaikalle ilman sen suurempaa äänenpitoa.  Mutta näin syksykesällä poikasten päästyä lentoon, toitottelu kyllä lisääntyy ja sen kuulee.
Se alkaa ylensä tuossa auringon nousun aikaan ja jos sattuu makuuhuoneen ikkuna olemaan auki, sen kyllä kuulee ja siihen herää.  Ei se silleen häiritse, sillä siihen on totuttu vuosian mittaan, joutaahan tässä virkistymään vähän varhisemminkin. Se on osa vuotuista luonnen kiertoa, kuten esim, härkälintujen kevätsoidin.  Ei sekään ihan heti ihastuta, mutta se kuuluu niin olellisena osana kevääseen. 
Ensimäisinä vuosina, kun kyseiset linnut valtasivat lahtemme silkkiuikuilta, juoksi nyt jo aikamiespoikamme Jussi sisälle tohkeissaan - tulkaa kuuntelemaan, Keurulassa tapetaan vissiin sikaa  😃
Lento ja aurautumisharjoitukset kurjilla alkavat tässä hieman myöhemmin, kunhan ravintovarastoja ollaan kerätty sänkipelloilta. Sitten eräänä päivänä kuuluu kauhea meteli, aurat pannaan kuntoon ja ne suuntaavat kohti etelää.
Talvehtivat pääosin eteläeuroopassa ja jokunen osa vissiin välimeren takanakin, joten energiaa tarvitaan muuttomatkalle runsaasti.
Joutsenet kiertelevät vielä pasueineen pitkin rantoja, niiden muutto tulee sitten myöhemmin, rantojen ja lahtien jo jäädyttyä.

Niin, ei kurkien huuto ole mielestäni lohdutonta, niinkuin ei koko syksykään.  Se on oikeastaan koko vuoden hienoin vuodenaika kirkkaine ilmoineen ja hohtavine väreinee. Lämpimän saa säädellä  itselleen pukeutumalla ja tupaa lämmittelemällä, itikat ja ötökät häipyvät, kalansaalitkin vaihtuvat muikkuihin, hattastukset  alkavat ja kaikkea muuta mukavaa. Paljonhan siinä on lopulta luopumistakin, mutta parin kolmen kuukauden päästä myös taas

odotuksen riemua ja jännitystä.

Nyt ollaan sillä kynnyksellä, että syyskesän jo aistii selvästi ja siihen kuuluvat niin monet riemulliset asiat, kurkien huutelua myöten, että tervetuloa vaan syksy, on tässä jo tavallaan odoteltukin.

Synkkä yksinpuhelu

Nyt kun olen alkanut jo oikeasti selvitä koko viimetalven koettelemuksista, olkoonkin, että huomenna jatkuu hoidot Kysissä vielä kaksi kuukautta.  Luulisi minun olevan nyt onnellinen ja hyvillänni.
No niin kyllä olenkin enimmäkseen, mutta moni asia ja tunto tässä maailman menossa on entisestään herkistynyt. Luulisi, että paskat enää välittää mistään murheista, kun on jäänyt henkiin ja ruoka taas maistuu. Mutta ei se tunnu niinkään menevän.

Hajuaisti on entistä herkempi. Tuntuu kuin kotikin haisisi joltain vanhainkodin saattohoitohuoneelta.
Vaikka eiväthän nekään varmaan kuolemalle haise, mutta se sairastaminen, jonka koin näissä tiloissa, selvästi vaikuttaa.  Samoin Vc, lavuaari, hammastahnat ja kaikki.

Entäs sitten tämä maailman meno. Uutisissa jatkuvasti pelkkiä huonoja uutisia. Katastrofeja, murhia, ihmiset kusettaa ja tappaa toisiaan aivan mielettömästi.  Pikavipit, pelikoneet ja kaiken maailman kusetukset rehoittaa kenenkään juuri puuttumatta niihin.  Sähkön siirtohinnoista keksittiin loputon lypsylehmä pienelle sijoittajaporukalle. Kuopioon nousee maailman suurin sellutehdas, vaikka juuri on todettu, että metsän ja maan tehokäyttö on suurin syyllinen maapallon ekokastrofiin. Joka maassa kansalaista pannaan kun mätäkukkoo ihan 6-0  ja hallitukset, tahi hallintajärjestelmä siunaa menon ja osallistuu itsekin kusetukseen. Ihmisen ahneudelle ja raakuudelle ei todellakaan tunnu löytyvän minkäänlaista rajaa. Voi Pentti Linkola, kuinka sinä oletkaan oikeassa, vaikka sinulle ja mielipiteillesi ( VIISAAT )naureskelee.

Tämä ihmisen niinsanottu järki on kaukana siitä mitä tarkoitetaan järjellä.
Kaikki mihin ihminen koskee, tahi puuttuu menee päin persettä ajatellen elinympäristöämme ja tätä tellusta jolla palloilemme.  Ihminen on ainut osanen tässä maapallossa, joka ei tänne kuulu. Se käyttää järkensä kanssa kaikkea väärin mihin se puuttuu, tuhoaa kaiken. Paskantaa omaan pesäänsä, niin kuin sanotaan. Muut luontokappaleet elävät sovussa luonnon ja sen ekosysteemin kanssa, ihminen on ainut vieraslaji täällä maapallolla ja silti käyttäytyy isännän elkein.
No, sillehän me emme voi mitään, maailma hukkuu paskaan, me vain sometamme. Olkoon se sitten kohtalomme, sen olemme todella ansainneet. Mutta sääliksi käy ja surettaa muun maailman ja siellä elävien kohtalo.

Nämä tunteet ovat selvästikin voimistuneet ja lisäävät hieman pessimismiä aina silloin tällöin.
Ei juurikaan auta asiaa, että tiedän olevani loppusuoralla tässä hojeltamisessa, jäähän tänne lapseni ja lapsenlapseni ja todennäköisesti moniakin sukupolvia vielä kärsimään tästä turvattomuudesta ja epävarmuudesta, joissa ihmiskuntaa nyt hallitaan ja opetetaan selviytymään.

Huh huh !  Olipas se purkaus.
Mutta tällaisia ajatuksia liikkuu nyt ja on toki liikkunut ennenkin pienen homosapiensin järkeä täynnä olevassa pääkopassa.
Helpottaa hieman, kun saa yrjötä edes kirjottamalla. Hullunahan pidettäisi, jos alkaisin näitä juttelemaan tuolla kavereilleni.  Paljon kivempi on osallistua keskusteluun ilmoista ja kalastuksesta, sienisadosta ja muusta kevyemmistä menoista.
Ja niinhän sitä pitääkin, sekoaisihan sitä lopullisesti, jos alentuisi synkkylään. Kaikki kaverit alkaisivat karttaa ja vieroksua.
Realisti minä olen ja isomman aikaa ja vielä idealismiin kallellaan, kuin Savon Sanomat - puolueista riippumaton keskustapuolueen äänenkannattaja. ( noin vertaukuvia käyttäen )

Syksy tulee, alkavat taas harrastukset ihmisten ilmoilla. pää tuulettuu ja saa enimmäkseen  muuta ajateltavaa. Olenkin jo varannut viikosta ensimäiset kolme iltaa harrastuksille.
Älkää uskokokaan, että minusta saadaan tekemälläkään tylsämielistä jorottajaa.
Määrätynlaiset aistit, tahi sydämen tunnot ( on siinäkin sanonta ) ovat vain hieman herkistyneet entisestään.  ( sydän on vain lihasmurikka, joka minullakin pumppaa aivan väärässä tahdissa verta latvaan ja tyveen )  Päässä ne ihmisen tunnot liikkuu, vaikkakin iso-osa ihmisistä tuntuu olevan täysin tunnottomia.
Aamen ! Ja sitaatti !

Valkeat poutapilvet. 

Siitäpä onkin vierähtänyt aikaa, kun viimeiksi istuin täällä parvella naputtelemassa.
Jospa aloittaisin kerronnan, niin kuin savolainen vitsinsä, elikkä NO.

Tässä sitä nyt vaan naputellaan, puolen vuoden syöpähoidot takana ja olo on kun viiskytluvun alun volkkarin romulla, joka odottaa entisöintiä. Sataa metriä ei pysty huilaamatta kävelemään, minä, jonka ennätys satasen sileällä on 11,7, minä, joka olen juossut monta coopertestiä ja kaapissa on kaupungin mestaruus pokaaleja. Mutta niin se vaan löytyy joka hevoselle kuski aikanaan. Minulle se oli viimeistään multippelli myelooma niminen hirviö.

Mutta mitäpä me näistä, keskitytään olennaiseen.
Tänään kävin kuitenkin jo ihan itse katiskoilla ja sainkin sieltä kelpo hauen. Sitä tuossa laiturilla putsaillessani rupesin välillä huilaamaan selälleni laiturin penkille. Ja kuuntelemaan silmät kiinni ympäristön ääniä. Siinä pikkukalat läiskivät, kun joku hauen tuppi, tai isompi ahven tavoitteli niitä kitaansa. Henki oli pelissä siis sielläkin. Pihan peippo oli selvästi huolissaan, sillä Miisi pötkötteli jonkun pensaan varjossa. Monta laululintua on vielä äänessä ja Keurulasta kuului ruohonleikkurin ääni. Pääskysten niin kesäinen lurittelu ja syöksyily pihassa tuntui niin kesälle. Yhtään hyttystä ei häirinnyt toimiani, lämmin kesätuuli vaan suhisi korvissa ja aurinko lämmitti valkeata kaljuani ja muutenkin.
Silmät avattuani huomasin heti joitain valketa poutapilviä, jotka tuntuivat ja näyttivät niin kesäiselle, että minulle tuli, ihme kyllä hetkellinen hyvä olo.  Ei kesässä näytä mikään muuttuneen, onneksi, vaikka  siitä nauttijan olotilat vaihteleekin.

Siitä sitten haukifileet astiassa, mökkiin kävellessä tulikin Miisikissi vastaan, puskehti jaloissani vähän ja katsoi vaativasti kala-astiaani. Leikkasin siitä sitten hänen tarkasteltavakseen palan haukea.  Tarkkaan syynättyään huomasi tuotteen varsin kelvolliseksi, pisteli sen poskeensa ja ottipa vielä kaksi palaa lisääkin ja vetäytyi sitten takaisin sireenipensaan varjoon mietiskelemään.
Sellaisia ne on kissit, ei sen kummenmin kiitellyt, mutta hyväksyi palvelijansa tarjouksen.

Nyt on kesä parhaimmillaaanja mulla käsi väsyy. Nautitaan mitä luonto meille tarjoaa, niin myös minä yritän tehdä, sillä kesämuistoilla jaksaa taas tulevat ajat helpommin.
Palaan taas asiaan kun jaksan nousta tänne parvelle     😍

Matti Nykänen on kuollut.

Otsikko suoraan, koko koruttomuudessaan tämän aamun teksti tv,stä.

En tuntenut Mattia, eikä oikein tuntenut moni muukaan, mutta sen verran olen seurannut, ollut kiinnostunutkin seuraamaan Matin elämää, että muutaman rivin laitan Matille minäkin.
Ja entäs mitä kaikkea olemme saaneet elää Matin siivellä tässä muutaman kymmenen vuoden aikana.
Olemme olleet se - Suomi, jolle Matti on voittanut hyppyrimäestä lähes kaiken, mitä sieltä on saatavissa.
Väitän, että Matti Nykänen oli hyvä ihminen. Liian hyvä pilattavaksi tämän maailman raadollisuuksilla ja pahuudella. Mutta, meno on raakaa markkinoilla, jos vähääkään lasket ohjia löysemmälle. Sen sai Mattikin kokea eläessään tasan liian monta kertaa.
Väittämä on sekin, etää kaikki suuret ihmiset, suurilla tunteilla varustetut urheilijat, yksittäis-suorittajat ovat herkkiä taiteilijasieluja. Ei synny maailmaan mitään suurta, ellei siihen uhrata joku yliherkkä asiaan sopiva sielu. Joukkuepelimiehet muodostavat kyllä hyviä joukkueita, mutta maalivahti se on mies ihan erikseen. Samoin se, joka hyppää samasta mäestä, samoilla voiteilla kymmenenmetriä pitemmälle, kun muu joukkue.

Varmasti moni hoksasi jo silloin kasikytluvun alkupuolella, ensimäisistä Nykäsen haastatteluista, että nyt tuli mies, jolta homma onnistuu. Haastattelijoita hän näytti pakenevan heti alusta asti, mutta eihän se loputtomiin onnistu, vaikka kuinka yrittäisi. Ja sekin on selvää, kun mies suorastaan levittää testos-steronia aarin alalle liikkuessaan, etteikö siihen niitä kauniita kanasiakin ajaudu kotkan siipien suojaan. Mies suorastaa imi pelkällä olemuksellaan naisia, kuin kärpäspaperi.
Siitähän se paketti alkaa kasautua, joka tuo mukanaan kaiken sen mistä Mattikin sai ( nauttia )
Överiksi meni touhu niin huolella ja moneen kertaan, ettei siitä ennalleen missään vaiheessa toivu enää kukaan. Minulle ovat jääneet mieleen ne Matin hätäiset, yksinäiset, suorastaan kauhusta kankeat ilmeet ja fiilikset, jotka väkisellä löivät läpi kovinpina vauhtiaikoina, jolloin häntä käytettiin säälimättömimmin hyväksi.
Onneksi siinä oli ajanmittaan joitain oikeitakin ihmisiä Matin lähellä, mutta kuten sanoin,  en tuntenut Mattia sen paremmin. Kuolin syykään ei juuri kiinnosta, sen tiedän vaan, että kakkosmäkijoukkueen ykkösmiehenä Matti olisi elänyt terveemmän ja pitemmän elämän. Mutta siihenkään  Matti ei olisi tyytynyt, hänen täytyi olla maailman paras ja sitä hän myös oli.

Minulle jäi syvä kunnioitus armotonta treenaria ja hyvää ihmistä kohtaan. En halua muistella yhtään ikävää otsikkoa, tai ympärilläsi liehuvaa hyödyn tavoittelijaa. Raatokärpäsiä maailmassa kyllä riittää.



Näin se elämä meitä vie, lopuksi kuuluisimmat saavat lehteen otsikon - on kuollut.
Ja peijaiset voivat alkaa !

Pätkäelämää

Mainitsen taas, jälleen kerran, olevani tällainen elämäntarkkailija.
Joudan siis joskus hunttailemaan, että mitähän se tuokin tarkoittaa ja mitenhän se tuokin asia oikeasti on.
Sitäkin olen ränäillyt useinkin, että miksi, etenkin nuoret ihmiset eivät lue enää kirjoja. Kirjojen lukeminen on suorastaan romahtanut. Eräässä yhteydessä tuli esille seuraavanlainen asia. Kyselin erästä kirjaa, eräältä henkilöltä, että jokohan se on ilmestynyt. No kaveri siihen, että en tiijä, kyllä vissiin. Ainakin äänikirjana se on ilmestynyt.
Ahaa !  Äijä paljasti itsensä. Se ostaakin kirjansa äänikirjana. Just joo, kova kirjojen lukija.
No niinpä tietenkin. Kuka sitä nyt helevetti jaksaa samaa kirjaa pitellä käsissään ja lukea illasta toiseen. On paljon helpompi napata napit korviin ja ruveta selälleen köllöttelemään. Kuuntelee mitä kuuntelee välillä kelailee eteenpäin , hoklii sieltä täältä ja saa jonkinlaisen käsityksen kirjasta. Kyllä se riittä, noin suunilleen.
Ja saman tyyppistähän se tuntuu olevan koko elämä nykyisin. Työsopimukset ( sopparit ) tehdään toistaiseksi voimassa oleviksi. Autokauppaan tehdään vuoden, parin soppari, jonka jäkeen tehdään taas seuraava soppari vuodeksi , pariksi - ( liisataan )
Kun ostetaan uusi luukku, kämppä ( ennen koti ), pannaan asuntolainan soppariin sopiva summa kuukausilyhennykseksi, muutamaksi vuodeksi. Sitten katsotaan saataisko se kämppä myytyä, ja siitä mahdollisesti koituneet muutaman kympin myyntitappoit peitetään seuraavaan soppariin, seuraavasta luukusta ( ennen koti ) ja maksellaan taas sitä vuos, pari ja katotaan mikä on sitten tilanne, vaihetaanko isompaan, tai pienempään ja tehdään taas siitä molempia osapuolia ( etenkin pankkia ) tyydyttävä soppari jota maksellaan taas ehkä pari vuotta.
Vai oletteko kuulleet, kun nuoripari on ostanut itselleen kämpän, itkeskelevät siinä yhteisestä onnesta - rakas, ajattele, kun me sitten kolmenkymmenen viiden vuodet päästä maksetaan tää viimeinen lyhennys - ajattele rakas, sitten tää koti on vihdoin meidän ikioma !
Ei, ei näin. Lainan kuukausieräksi valitaan se mikä senhetkisten tulojen mukaan voidaan maksimissa, ehkä muutama vuosi maksaa, tai sou vot ! Kohan nyt jotenkin päästään  tähän kämppään käsiksi. Kämpän hinta on sivuseikka, tärkein on kuukausilyhennys summa.

Sitten, meille soitellaan jatkuvasti kaiken maailman sähköyhtiöistä tarjoten vuoden soppria 5% huokeammalla sähkön hinnalla kuin naapuriyhtiöstä.

Teleoperaattorit tarjoavat sinulle edullista vuoden, tai kahden soppria, kun ostat heiltä tonnilla sen kuudensadan kännykän ja nimenoman heiltä ja osarilla. Kyllä ne teitävät, että sinä menet  heti  sen kahden vuoden velkavankeuden jälkeen kyselemään soppria muilta operaattoreilta ja niinpä sinulle tuleekin tuotapikaa kirje.
On hyvä että olette ollut asiakkaamme jo niin kauan, nyt teemme sinulle kaikkien aikojen tarjouksen, jota et voi ylittää. jne... jne.... Ja taas sulle on myyty viidensadan kännykkä tuhannella kahdella sadalla ja vain vitonen +  21.90e   kuussa ! Uskomatonta ja sinä teit hyvät kaupat.
Rahoitusyhtiöt, vai mitä vippivirmoja nää on, tarjoavat sinulle kilvan - osta elämä, rahalaitos .fi
Korkokin on laskenut jo vissiin alle sadan prosentin. Takaisinmaksusta ei huolta, siitä pitää huolen sitten Lindorf ja mitä kaikkia Trust perintöjä näitä nyt on. Ne hoitavat takaisinperintää sitten melko tehokkaasti seuraavat 25 vuotta.

Niin, tämä koko nykyinen elämä vaikuttaa olevan sellaista osta pätkä sieltä, pätkä tuolta elämää.
Kirjoillakaan ei ole enää sellaista merkitystä kuin ennen. Ovatko poissa ne ajat, jolloin otit uuden, mielenkiintoisen kirjan, kuin hyvän kaverin iltaisin esille, luit sitä kiireettömästi ja ajatuksella, kunnes siirryit siitä pikkuhilja unten maille.
 Onko sinustakin saanut jo vallan tämä - nyt kaikki heti ja millähintaa tahansa tänne elämä.
Otetaanko sitä enää puolisoakaan, tai lapsia, kun on niin kiireistä ja epävarmaa tämä pätkäelämä. ? No jaa, taitaa yleistyä siinäkin tämä tyyli, tehdään vaan muutaman vuoden soppari ja katellaan sitten edullisempaa liittymää.