Piinaviikot.

Nyt on sitten siirryytty hiljaisista piinaviikkoihin.
Kerroin ja valitin edellisessä päivityksesäni selkävaivoja. Tässä päivityksessä ei ole tarkoitus enää valitella, vaan kerron miksi selkään koski. Nyt koskee jo muuallekin ja viimeviikkoisissa tutkimuksissa kysissä syykin selvisi.
Kairattiin lohkkaluuhun reikää ja otettiin selkäydin nesteestä näytteitä, TT kuvattiin koko luusto ja viipaloitiin mangneetilla lanneranka. Verta imettiin vähän väliä ja otettiin Ekg.

Tämä kaikki johtui siitä, kun hematologi oli huomannut veressäni runsaasti ylimääräistä valkosolua.
No niin, asia otetiin tosissaan ja tutkimukset tehtiin rivakasti ja löydös oli - leukemia.
Karmeammalta nimeltään verisyöpä.  Tämä on sitä lajia, että rappeuttaa nopeasti niveliä ja luustoa.
Muutoksia näkyi jo siellä täällä, mm, selkänivelissä. Muuta en oikeastaan vielä tiedäkään. Huomenna aamulla menen kysiin, hoidot aloitetaan heti ja sitten tiedän enemmän. Sen tiedän kuitenkin, että eilen kesti  aamusängystä nouseminen 5 minuuttia, tänään jo pulituntia
Huomenna saan kuulema edelleen tehokkaammat lääkkeet kipuihin. ja sen myötä luulisin pääseväni liikkuman paremmin.
Edellisestä syövästä olikin jo parantunut hyvin, mutta että nyt tämä uusi, ja kahta kauheammalle kuulostavan niminen.
Olen aina sanonut sitä, että tässä maailmassa on niin paljon saastetta ja kaikkea paskaa ilmassa ja maassa, puhumattakaan elintarvikkeista joita meille syötetään,  vähän yli neljällä sadalla hyväksytyllä lisäaineella maustettuna, että jos pumppu kellä  kestää, niin aivan takuuvarmasti joku syöpä tappaa lähes jokaisen ( kuluttajan ), ennen sanottiin ihmisen.
En tiedä kuolenko minä vielä tähänkään, mutta tuleehan niitä perässä muita, ehkä vielä tehokkaampia.
Kuoleman kannssahan minä olen jo sinut, mutta tuntuu kauhealle ajatella, että viruisin viimeiset vuoteni jossain attendon kalseassa punkassa, letkuihin, piuhoihin sidottua ja korotettujen laitojen sisässä luurangoksi kuihtuneena vihannekseksi, hoitajamitoituksen ollessa jo 0.8  Minulle pakkosyötettäisiin kauravelliä, jossa on keijumargariini silmä ja päälle huiikka rasvatonta maitoa. Jälkiruuaksi halkaistu viinirypäle. ( olen käynyt monen monta tertaa erilaisissa hoitokodeissa ) Onneksi mulla on tuo pumppukin vissiin jo melko tiltissä, jospa se auttaisi asiaa.

Nämä asiat tulee jokaiselle kyllä sitten tilanteen mukaan , aikanaan ajankohtaisiksi, joten ei näistä sen enempää.
Olenkin tässä jo elellyt elämäni ehkä parhaita vuosia, täällä luonnon, veden ja tuttujen asioiden keskellä, josta olen iki onnellinen. Olen siitä muistanut kyllä mainita eri yhteyksissä. Ja toivottavasti saan jatkaakin vielä jonkusen vuoden. Kyllä koko elämäni on ollut hyvää, jos on ollut pahoja päiviä, olen ne ansainnut.
Eihän tästä kirjoittamisesta nyt mitään korkeaveisua tule millään. Lienee parasta lopettaa tältä erää
.
Sen vaan sanon, että ei minusta niin vaan henkeä oteta PERKELE, nyt tapellaan kun Sven Duffa siinä porrassalmen sillalla, katotaan kuinka kauan pateja riittää.

Ne 10 tärkeintä

Kirjailija ystäväni Marja-Leena Tiainen haastoi minut tänään feispuukissa muistelemaan, mitkä ovat elämäni 10 tärkeintä kirjaa, mitä olen lukenut.
No siinäpä sitä onkin rätnäämistä kerrakseen. Piti oikein alkaa miettimään tarkemmin asiaa ihan pitemmän kaavan kautta.
Lapsuuden kodissani ei minulle luettu pienenä kirjoja, koska niitä eivät lukeneet vanhempanikaan. Muistan, että meillä ei ollut hyllyissämme kirjoja missään vaiheessa.
Sillä saattaa olla merkityksensä siinäkin, miksi luvut eivat maistuneet minulle erikoisesti koko kouluaikanakaan. Luokat vaihtuivat muistamani mukaan siinä keskimäärin seiskan keskiarvoilla, varsinkin alaluokilla. No neljänneltä kävin kuitenkin pyrkimässä oppikouluun, sillä ajattelin, että sinne menevät kuitenkin fiksuimmat luokaltani ja viidennellä jatketaan sitten sillä rupusakilla, jotka eivät päässeet, tai pyrkineet oppikouluun. Matematiikka, siihen aikaan laskento, oli minulle pääosin hebreaa ja niimpä jatkoinkin sitten seuraavana syksynä viidennellä siinä rupusakissa.

No eipä kouluista sen enempää, vaikka lukuinto paranikin sitten myöhemmin.
Kirjastokortin hankin kuitenkin jo vuosia ennen, ennenkuin lainasin ensimäistä kirjaani Kuopion Kaupungin Kirjastosta, joka oli muistamani mukaan siihen aikaan nykyisen museon tiloissa.
On nimittäin niin, että talvisin ( seikkailimme ) usein kaupungilla iltaisin kaverini kanssa ja välillä oli päästävä jonnekin lämmittelemään. Touhu muistutti jossainmäärin Aki Kaurismäen elokuvaa, jossa jengi lähti Kalliosta seikkailemaan suureen kaupunkiin, päämääränään Eiran kaupunginosa. Olihan Kaarmikadultakin torille matkaa lähes saman verran, kuin Kalloista Eiraan. Meidän matkanteossa oli myös monenlaista mielnkiintoista viivykettä. Seistiin mm, radioliikkeiden ikkunantakana katsomassa televisiota toisten samanikäisten seurassa, koska kotona ei vielä ollut telkkaria. Kauppakadulla oli esim Fenno TV niminen liike, joka jätti aina illaksi tv,n näyteikkunaansa auki
Yksi suosittu lämmittelypaikka matkanvarrella, oli Kauppakadulla sijainnut Eelim. Helluntalaisten kokoontumispaikka, jossa iltaisin pidettiin monenmoista ohjelmaa, pändi soitti ja lauloi Jeesuslauluja ja huipennukseksi kastetiin halukkaita, kukaties haluttomiakin, oikeassa uima-altaassa helluntai uskoon. Se oli meistä suurta huvia ja joskus saattoi käydä, ettei pokka pitänyt ja alakerrasta kehoitettiin meitä lehterillä istuvia menemään ulos tirskumaan, tai vaihtoehtoisesti tulemaan alas kastettavaksi. Eipä siinä juurikaan ollut vaikeuksia valinnan suhteen.
Toinen hyvä lämmittelypaikka oli tietenkin kirjasto. Siellä oltiin lukevinaan lehtiä ja selailtiin muka kiinostuneina jotain lääkärikirjaa. No sielläkin tulivat naamamme pikkuhiljaa tutuiksi ja kirjastotäti kehoitti poikia hankkimaan kirjastokortin, jos meinaatte täällä enempi istuskella. Niinpä se sitten hankittiinkin ja ainakin kaverini alkoi lainailla kirjojakin. Minulle kirjaston varsinainen merkitys tuli tutuksi vasta muutamaa vuotta myähemmin.

Mutta ne kymmenen tärkeintä.
Niistä kerron seuraavana kymmenenä päivänä facessa, vaikka hyvin voisin luetella tähän heti nejäkymmentä tärkeää, mutta yritänpäs laittaa niitä tärkeysjärjestykseen. No, katsotaan.
Se on ainakin selvää ja selvinnyt minullekin ehkä myöhemmin, kuin monelle muulle, kuinka tärkeää ja kehittävää on ihmisen lukea kirjoja. Ja kiunka tärkeää on lukea lapsille jo pienestäpitäen.
Mikään dikikirja ei korvaa koskaan sitä tunnetta, kun saa käteensä ja luettavakseen mielenkiintoisen, kovakantisen teoksen, jota tietää kohta lukevansa kuin suklaarasiaa, luku eli pala kerrallaan, hieman pihistellen, pelkäävänsä sen kohta loppuvan, kuin suklaarasian jota on koettanut vähän säästellä, vaikka mieli tekisi syödä kaikki kerralla.