Merkkihenkilöitä.

Kuopiossa vartuin minäkin mieheksi, vaikka mieli paloikin takaisin synnyinseudulleni Tervoon. Sitä ihminen tottuu melkein mihin vaan, jos on pakko. En sano niin, että Kuopio olisi huono paikka ihmisen elää ja olla, päin vastoin, mutta minä kun olen mielestäni syntynyt maalaiseksi ja kaiken lisäksi väärälle vuosisadallekin, oli kaupunkiasumisessa minulle aluksi totuttelemista.
Alkoihan se sujua ja oikeastaan aika hyvinkin. Koulua käytiin, kansa ja ammattikoulukin. Sitten vielä ammattikurssikin, josta sain uuden ammatin, torninosturinkuljettaja. Olin niinsanotusti urani huipulla, Ainakin pari-kolmekymmentämetriä ylempänä kuin muut. Ja hyvä ammatti olikin, ei siinä mitä. Ehkä hieman levottoman luonteeni vuoksi sekin ammatti sitten vaihtui myöhemmin. Mutta niinä rakennuksillaolovuosina sain tutustua monenlaisiin persooniin. Ainakin ennen oli vielä niin, että ihminen sai helposti lisänimen jostain ominaisuudestaan, tai vaikkapa tekemästään erikoisesta asiasta. Rakennuksillakin  oli tällaisia persoonia ja lekendoja yllättävän paljon. Muutenkin rakennusmiehet olivat pääasiassa persoonallista sakkia. Siellä työnsä ja ammattinsa ääressä ihminen on omimmillaan, ei esitä mitään, eikä ole olevinaan juurikaan muuta, kuin oma itsensä.
Mutta lisänimen mies saa sielläkin helposti, jos miehellä on jokin erikoinen piirre, tai häneen liittyy jokin merkittävä tapahtuma. Kerron nyt tässä mutamista mieleeni tulleista " merkkihenkilöistä ".
Viinahan se siihen aikaan oli raksoilla yleisesti käytetty raskaan työn, sanoisinko helpottaja, keventäjä, tahi osin tapakin. Tilipussi tuotiin joka lauantai ennen ruokatuntia työmaalle ja viimeistään silloin lähti pari miestä takakautta, ei ostamaan makkaraa, vaan käymään viinakaupassa. No loppupäivä menikin sitten mukavimmissa merkeissä, niin ettei kotiinkaan ollut lopulta mitään kiirettä. Usein jäätiin vielä työajan jälkeenkin ruokatupaan pelaamaan sököä ja viihtymään muutenkin miesporukassa.
Aika erikoinen oli eräs Hallikainen. Hän nimittäin oli kossupullon jälkeen kuvitellut osaavansa lentää. Niimpä hän oli ruokalan rappusilla levitellyt siipiään ja hypännyt ilmaan.
No arvaahan sen, saviseen pihaan oli mätkähtänyt mahalleen ja sai siitä lisänimen - lentäjä Hallikainen. Ja varmaan lentäjähallikaisena kuolikin, vaikka olisi muuta kuinka  merkittävää tehnyt eläesään.
Toinen " viinan uhri " oli eräs hiljainen mies, joka aperiittaa saatuaan muuttui vieläkin apeammaksi.  Kaikki elämän murheet alkoivat silloin nousta jostain syystä hänen  mieleensä. Ja niitä tuntui riittävän. Itkuksi meni monesti isolla miehellä eletyn elämän muistelu.
Murheiden Markkuna hänet sen vuoksi kaikki tunsivatkin.
Pönni Pena, oli hyvä raksa-ammattilainen, mutta pikkupönnissä kun melkein aina oli, lisänimen hänkin sai aivan muusta, kuin hyvästä ammattitaidostaan.
Sitten oli eräs mies, jolle viina ei sopinut ollenkaan. Humalapäissään teki kaiken maailman väkivaltarikoksia ja muuta aivan älytöntä, mitä tuskin selvinpäin olisi tehnyt. Linnassakin oli istunut useampaan kertaan ja aina oli juttuja rosiksessa odottamassa. Kerrankin oli riehunut kotonaa kirveen kanssa, hajottanut paikkoja ja kai siinä oli jo perheen henkikin ollut kortilla.
Rakennusapumies oli ammatiltaan, mutta " kirvesmiehenä " hänet tunnettiin työmailla.

Olihan niitä erikoismiehiä paljon muitakin, mulukkupulukkinen, lehmätane, paskapali ym. 
Mutta yksi erikoisuus on vielä mainittava.
Mies oli erittäin tarkka työkaluistaan ja tekemisistään. Hänen työhönsä ja työkaluihinsa ei kukaan saanut puuttua, ei edes mestarit. Ja hänen työnsä oli ovien, karmien ja lukkopesien asennus. Erikoismies, ei tehnyt mitään muuta.
Kerrotan totena, että hän oli aikoinaan pudonnut telineiltä viidennestä kerroksesta, huutanut kolmannen kerroksen kohdalla - pankaa pakki lukkoon !  Onneksi alla oli ollut joustava purkulautakasa. Sen ansiosta oli selvinnyt hengissä ja juuri muita vaurioita ei ollut tullut, kuin elämän ja työn rytmi oli entisestään tarkentunut. Hänellä oli sellainen rullien päällä oleva työkalupöytä, jossa jokainen työkalu ja nippeli oli tarkasti omalla paikallaan. Valkoisella Jaguaarilla ajoi ja tarkasti joka kesä lomallaan kävi sen Englannissa huollattamassa.
- Kone Hakkarainen oli miehen arvo, tai lisänimi.

Olihan niitä ennen merkkihenkilöitä Kuopiossa paljon muitakin. Useat muistaa seppäpuavon, köyhäitkosen, mustaheikin ym.  Nykyisin ei taideta lisänimiä enää antaa, ikävää, että tämäkin kansanperinne katoaa. Kaikki jotenkin tasapäistyy, ei ole enää " merkkihenkilöitä "