Hiljaiset viikot.

" Rykimäaika ".

Nyt näyttäisi, että kaikkein hiljaisimmat viikot meidän mökissä alkavat olla takanapäin.
Pari viikkoa tässä meni melekolailla lja kääriytyneenä erilaisiin lisävaatteisiin ja vällyihin.
Sattui nimittäin niin, ettemme säästyneet siltä pitkin kyliä riehuneelta influenssalta.
 Eräänä aamuna heräsin karmeaan oloon. Joka paikkaa särki, kaikki oli kipeänä, palelti, oli todella paha olo ja kyrsi.
Ja seuraavana aamuna vieruskavelillani Kettumummolla sama tauti.
Minullakaan ei ole ollut kunnolla kuumetta, kun kohta viiskytvuotta sitten armeijassa. Ja nyt sitä oli monta päivää, parhaillaan yli 39 astetta. Ja mummolla sama peli.
Siinä makailimme sohvilla, yskimme, valitimme ja välillä kiroilimme, sillä vatsalihakset olivat yskimisestä niin kipeät, että melkein tähtiä näkyi yskiessä.. Nukuimme milloin sattuu ja herättyämme vilkaisimme kaveriin, vieläkö se hengittää. Syöntitouhu unohtui lähes kokonaan, kun mikään ei maistunut ( kerrankin )
Taksilla piti käydä surkuttelemassa tilannetta terveyskeskuslääkärille, kun ei itse kyennyt edes autolla ajoon. Minulla se lopulta painui keuhkoihin ja sain erilaisia lääkkeitä, joita syön vieläkin. Mummo taisi selvitä pikkusen helpommalla.
Ulkoilmaan katseleminenkin tuotti vilunväristyksiä ja kauhua siitä, että nuo lumet tuskin kerkiää sulaa, pakko on mennä jossain vaiheessa ulos. Tuli jonkinlainen pelko, tai inho lunta ja pakkasta kohtaan, hain nimittäin joka päivä kuitenkin liiteristä kantorekallisen puita uuniin, vaikka se reissu tuntui aivan kauhealle. HRRRRRRRR !

No, nyt sitten eilen kävin jo kaverin kanssa verkoilla. Pakkanen oli laskenut muutamaan asteeseen, lunta hieman tuiskutteli, matkanteko ja koko reissu oli enemmän kuin vastenmielinen, mutta kun verkot on porukalla laskettu, niin tuntuu jotenkin vaikealle sanoa aina kaverille, että en kuule jaksa nyt lähteä. Paita, housut, hattu ja hanskat oli hiestä märkänä reissun jälkeen, mutta reissu on heitetty ja tauti ei pahennut. ( minä aina tällaisissa tilanteissa lohdutan itseäni, - oli niillä talvisodassa vielä vaikempaa )
 Olo alkaa pikkuhiljaa kohentua, vain tolkuton yskiminen haittaa enää ja pää on jotenkin kuin haminan kaupunki, mutta sitähän se on kyllä ollut vähän ennenkin, joten eiköhän tämä tästä.
Empä tässä jaksa, tai viitsikkään enempi valitella, tulihan sitä jo tuossa.
Mutta aina eivät ennaltaehkäisevät rokotteetkaan näytä auttavan - tauti iskee, virukset ja bakteerit alkavat olla vissiin askeleen edellä lääketiedettä, aivan kuin rosvot poliisia.
Konsta Pylkkerö se jo aikanaan mietti, että mikähän se lienee tuo pasillin olemus, sen nahkan paksuus ja että onko sillä heikkoja kohtia.
Taitaa olle nyky lisensseilläkin vielä asia lopullisesti ratkaisematta ja kerenneevätkö tuota ratkaistakkaan, ennen kun pasilli suorittaa lopullisen hyökkäyksen ja ratkaisun ylikansoitusongelmaan täällä telluksella.