Kuka heittää sen ensimäisen ?

Nyt kun on oikein luvan perästä sellainen päivä, jolloin voi hieman synkistellä ( pitkäperjantai )
Niin käytän tilaisuutta vähän hyväkseni. Tietänette varmaan jo entuudestaan, että olen aika ajoin taipuvainen pieneen angstiin, joskin se menee pääsääntöisesti pikku jurputtamisella ohi.

Mutta, nyt tuo Siltsu parka ollut minun mielestäni tarpeettoman tuomitsemisen kohteena joka mediassa. Meillä ihmisillä on joku pakottava tarve, ikään kuin oikeus asettua lajitoverimme, josta huomaamme jonkun heikkouden, yläpuolelle. Sieltä on helppo tuomita hänen heikkoutensa ja vikansa, ja samalla koko ihminen suureen ääneen. Kirjoittaa hänestä solvaavia kommentteja, etenkin nyt kaiken kansan saatavilla olevan somen välityksellä.

Julkisuuden ihmisillä ei saa olla heikkouksia, eikä tietenkään muillakaan ihmisillä, vain omat ongelmamme ( joita eivät muut tiedä ) sallimme.
Ehkäpä juuri siksi olemme niin kärkkäitä ja muka oikeutettuja  tuomitsemaan kaikki (siltsut), että oma egomme tilapäisesti hieman kohenisi. Mutta ei se lopulta siitä mihinkään kohene, kohta on isot otsikot mediassa - Siltsun tila paranee, hoito tehoaa, mies on elämänsä kunnossa, katuu menneisyyttään ja toilailujaan.
 Me - voi vittu, luuleekohan se nyt olevansa jotenkin parempi ihminen, kohta retkahtaa kuitenkin uudelleen. Näin voi käydäkin ja me olimme taas oikeassa. - Johan minä sanoin !
Semmoista on ihmisen vajellus täällä ajassa tällä kohtaa.
Mutta ajatelkaapa. Jokainen pieni lapsi syntyy tähän maailmaan tiedottomana kaikesta, tästäkin pahasta. Vain meidän aikuisten esimerkki saa hänet käyttäytymänn edellämainitulla tavalla.
Saattaa tietenkin olla, että hän imee jo äidinmaidossa mainitut ominaisuudet, mutta onko ne kätkettyinä jo äidinmaidonkorvikkeisiinkin, sillä imettäminenhän on harvinaista nyky äideillä, rinnat menee kuulema luttanoiksi, eikä olla sitten enää kauniita ja trendikkäitä. No, kyllä viimeistään hiekkalaatikolla opitaan, miten heikompaa kurmootetaan.
Mahtaa se tässä ihmisenä olemisessa olla se hyvä puoli, että sitten pikkuhiljaa pään ympärysmitan kasvaessa meille tähdennetään, että kanssasisaria ja veljiä ei saa tappaa sittenkään, vaikka ne eivät ole meidän mieleen. Luonnossahan tapahtuu poikkeuksetta niin, että heikompi nokitaan hengiltä.
Mutta komsii - komsaa, siellä ei koskaan tulekaan ylikansoitusongelmaa, niin kuin meillä  ( järjellisillä) olennoilla. Me kun tapamme yhdenkin meille epämiellyttävän kaverin, napsahtaa kymmenenvuotta linnaa ja meidät eristetään järjestäytyneestä yhteiskunnasta, rikostoverien yhdyskuntaan.
No, nyt taidan taas eksyä varsinaisesta aiheesta, juttu pursuaa, kuin entisen tytön povi rippimekosta, mutta ihmisenä olemisen sietämättömästä keveydestähän tässä taisi kuitenkin olla lopulta ja alussa kysymys.
Niin, olenko minä  mikään sanomaan, jos huomaan naapurimme tulevan viinakaupasta, että - vittu mikä juoppo ! Monestiko itse olen käynyt pitkäripaisen ovesta, mihin minä olenkaan addiktoitunut. Esi-isäni taistelivat aliravitsemusta vastaan, minä liikalihavuutta. Nyt on ruokaa safkaa yli tarpeen ja Siltsulle piriä ja hepoa.  Mikä minä olen heittämään sen ensimäisen ? Olenko minä parempi ? Moniko haluaisi kivittää minut ?

Saahan näitä ihmisenä olemisen ihanuuksia ja kurjuuksia hieman pohtis, edes näin pitkänäperjantaina, vaikka oikeasti - mitäpä hyötyä siitäkään on. Olemmehan vain ihmisiä, niin kuin Siltsukin, ja muut ongelmineen.
Minä harrastan teatteria  ja meillä on Tervon Mantulla kantaesitys ja ensi-ilta näytelmällä - Matka taikuri Oskarin maahan   21. 4 klo  19.00
Näytelmästä löytyy mm: itse pahuus ja kuinka pahuuden voi voittaa lopulta hyvyys.
Ehkä opimme ainakin tilapäisesti siitä jotain ?  😊
Eihän tämäkään esitys tee meistä aikuisista sen parempia, mutta ehkä  lapsemme saisivat siitä jotain ajateltavaa alkavalle elämäntaipaleelleen.  Tulkaapa lastenne kanssa tsekkaaman ! Menee elämässä aikaa paljon turhempaankin.