Pielinen

" ja uamulla myö ihhaillan pielisen pintoo "

 

Jokavuotinen, jo tavaksi tullut Pielisen ympäriajo on taas tehty.
Se alkaa perinteisesti Nurmeksen Apsilta, jossa syömme lounaan, mutta tänävuonna se ei ihan kirjaimellisesti onnistunut, korona rajotteiden vuoksi., Mutta saimme kuitenkin jotain syödäksemme ja hyvät kahvit päälle.

Minä en oikeastaan ihan täysin ymmärrä itsekään mikä minua vetää tänne Pielisen rannoille magneetin tavoin. Lienenkö joskus aikaisemmissa elämissäni asustanut täällä, vai mikä ihme tänne vetää ?
Se fiilis tulee jo ennen Nurmesta. Jotenkin siellä on kaikki niin tuttua ja hyvää, ihan erilaista kuin täällä Savosssa. Avaruutta, tasaisuutta, hiekkakankaista mäntymetsää, siistejä asumuksia ja kivettömiä peltoja valtateiden varsilla, hyvät suorat asfalttitiet.

Sitten kun poikkeat valtateiltä syrjäisille sivuteille, eteesi aukeaa aivan eri maailma.
Paljon tyhjiä asutustiloja, vanhoja hylättyjä pihapiirejä,  Juulin sannoissa " on pitäny luopuu "  ja lähtee Helssinkiin, kun ei ole moanviljellii kannattanna.

Sielunmaisema

Näillä jokaisella mökkirähjälla ja autiolla pihapiirillä tuntuu kuitenkin olevan minulle joku tärkeä sanoma. Niissä on eletty, raivattu peltokapaleita, laitettu yksinkertaista ruokaa, lapset ovat lähteneet kouluun eväät repussa. Isä pellolle, tai savottaan. Iltasella on tultu kotiin, pantu työrytkyt ja valjaat  uuninpäälle kuivamaan. Vietetty hämärätuntia lapset koulutehtäviä tehden, äitin potakkakattila hellalla kiehuen ja sianlihasipaleet valurautapannulla siristen, isän poltellessa tupakkia pahinpaan nälkäänsä. Niissä on eletty. Välillä itkien, välillä ehken jopa nauraen, Kesäisin juostu uimaan ja matkalla syöty pellonreunoista ja kiviraunioiden kupeelta mansikoita ja mesikoita. Sitten on pikkuhijaa isän terveys alkanut reistailla, on koskeksinut tuohon norttiaskin seutuville, pojilta on lennellyt kihvelistä paskakakikkareet ojiin, ei ole huvittanut pikkutilan raataminen,iltamalippuihin ei ole ollut rahaa, on tullut lähtö " pitkin tietä "

Lievästi juhlatuulella.

Isä on joutunut myymään tilan, tai jättämään sen silleen. Kukapa niitä aukoksi hakattuja metsiä ja kivisiä peltoja on ostanutkaan. On ollut muutettava lähemmä liäkäriä.
Nämä asiat tulee minulle väkisin mieleen näitä huonoja mäkisiä hiekkateitä ajellessa ja sillon on vaikea puhua, sanat ja ääni tuntuvat takertuvat kurkkuun.

Lieksan läpi ajamme ja sana Lieksa tuntuu minusta jotenkin niin kotoiselle.

Herranniemessä.

Vuonislahdessa kylän läpi ajaessa tulee mieleen vaikka mitä. Vanhat kaupparakennukset, koulu ja " mikkoryssän " baarirakennus, tanssilava ja seurantalo, autioitunut kylänraitti ja laivalaituri, josta Tuula vei matkalaisia Kolille.  Harranniemessä käymme aina, joskus olemme yötäkin ja koko viikonlopunkin.

Siitä sitten Enon, tahi Ahvenisen kautta Join kaupunkiin, tai Kolille. Juukan kautta " kotisuomeen "

Nyt jo purettu osa Joensuun historiaa.

Joensuu on kaunis ja viihtyisä pikkukaupunki. Olen aina sanonut, että jos minun olisi ihan pakosta muutettava pois Tervosta ja omasta kodistani, olisi ainut vaihtoehto Joensuu.

Tällä matkalla saan kokea koko tunteideni kirjon. Välillä itkun hyrske ei ole kaukana, välillä  iloinen ja hyvä mieli nousee päällimäiseksi.  Aina koko reissusta jää kuitenkin hyvä fiilis ja olen varma, että palaamme sinne taas uudelleen.

Saattaa se kyllä olla niinkin, että minut hyvin tunteva löytää näistä kuvista sen vinkin, mikä minua niin palastaa aina tänne " ihhailemmaan Pielisen pintoo "