" Pönde " muistelee .

Lapsena asustelin tuossa muutaman sadan metrin päässä pikkumökissä, Uudisharjulla.
Usein näin myöhäis-syksy aamuisin, kun heräsin, olivat muikkuverkot ripustettuina liiterin seinälle ja siinä omat ja naapurit päästelivät verkoista muikkuja. Verkot olivat silloin jotain mustia pumpulilanka verkkoja. Hopeiset muikut erottuivat niistä selvästi ja niitä näytti aina olevan paljon. En muista mille ne maistuivat kotona, varmasti äiti osasi valmistaa niistä  vähintään yhtä hyviä ruokia, kuin muuídenkin talojen naiset. Mieleen on jäänyt kuitenkin naapuritalon muikkukeitto. Taisi olla niin, että kipitin sinne useampanakin päivänä syöntiaikaan ja katsomaan, olisiko sitä keittoa tarjolla. Alma ei vissiin keittänyt sitä keittoa turhan kauan, koska siinä perunalohkot olivat jotenkin sopivan kypsiä ja muikut kokonaisia. Niistä oli helppo kerätä ruodot pois, eikä tarvinnut niellä semmosta risuaitaa niin kuin silloin, jos muikut on keitetyy möyhyksi. Ei siinä keitossa muuta ollutkaan, kuin ne muikut ja perunat, eikä siinä tarvinnut muuta ollakaan, pippureita ja sipulia inhosin.

¨Heti muikunkudun jälkeen Pulkkilansalmikin jäätyi, ainakin rannoilta. Kovana pakkasyönä rantavedet jäätyvät ja sitten selkävedetkin. Ja parin pakkaspäivän jälkeen , jos ei ollut satanut lunta, on niinsanotusti kierät jäät. Jäänpäällä ei ole lunta, eikä muutakaan sohjoa ja rantoja kierrellessä näkee helposti parin metrin syvyyteen tarkasti, mitä siellä phjassa on.  Silloin oli aika lähteä - kolkkamatikkaan.  Tarkoitta sitä, että kuljettiin rantamia pitkin pikku leka, tahi isän kirves olalla ja pärevakka kainalossa. Pikkumatikat ja vähän isommatkin, liuruilevat syksyn tullen rantavesiin lähes tuonne vesirajaan, mitä etsinevätkään sieltä, jotain syömistä vissiin. Jäitäpitkin hiippailtiin hiljaa ja matikan havaittuamme täräytimme sillä nuijalla, tahi kirveshamaralla jäähän, sille kohden, jossa se matikka oli. Vesi siellä alla tärähtää sen verran, että matikka pökertyy. Sitten vain äkkiä reikä jäähän ja matikka vakkaan. Eivät ne koskaan kovin isoja olleet, mutta niitä kun laittoi useamman keittoon, niin matikkakeittohan siitä tulee.
Aika oli silloin toinen nykyiseen verrattuna. Pikkumatikatkin kelpasivat ja lapsiin luotettin, että he osaavat liikkua jäillä, niin, etteivät putoa avantoihin, tai huku heikkoihin jäihin. Jäälläkin liikkumisen oppi jo nuorena, kun paljon liikkuu. Sen tuntee jalkojen alla, milloin varsinkin syysjäällä liikuttaessa ollaan liian heikolla jäällä. Ritinä muuttuu rätinäksi ja jää alkaa notkua, silloin kipin kapin rannemmalle, ennen kuin pulahtaa jäihin. Kevät jäät ovat sitten eri juttu, niihin tottuminen on, täytyy myöntää, opittu kantapään kautta. Onneksi olen vielä hengissä. ÄLKÄÄ MENKÖ HEIKOILLE KEVÄTJÄILLE OLLENKAAN !

Näin kekrin aikoihin, pyhäinmiesten päivänä, oli meillä jonkinlainen traditio käydä hakemassa jänispaisti. Silloin oli yleensä aina jo lumi maassa, oli " koirien " hyvä seurata missä pupu mennä vipelti. Metsälle lähdettiin koko perheellä, yleensä myös Hannu setä oli Saimi vaimonsa kanssa mukana.
Porukalla etsittiin ja ajettiin jänis makuukseltaan ylös, siitä sitten akat ja mukulat ajamaan sitä jänistä ja ukot torrakoineen passiin. Öyke kuului metsäsästä kuin lauma äänivikaisia hurttia olisi ollut jäniksen perässä. Ajokoiraa meillä ei koskaan ollut, hoituihan homma näinkin. Koko porukka ulkoili ja yleensä suraavana päivänä syötiin jänispaistia. No, tietysti koiratkin pääsivät samalle paistille pöytään, ei tarvinnut pöydän alla kytätä sinne tippuneita murusia.☺.

Näihin aikoihin, rekikelien alettua, aloitettiin myös yleensä rankojen teko ja ajo pihalle keväistä sirkkelöintiä varten. Ennakoitiin niin, että vähintään parin vuoden rangat olivat kuivamassa kasoissa, näin varmistettiin, että polttopuuta on aina tarvittava määrä, sillä kaikissa taloissa oli puulla lämmitettävät uunit kaikissa huoneissa ja tuvassa vielä leivinuuni.
Se tuoksu, kun mummo luuti lämmitetyn tuvan uunin leivänpaistoa varten, kesällä tehdyllä lehdesvastalla, tuskin unohtuu koskaan.

Pikkuhiljaa talven edistyessä joulua kohden, ilmat kylmenivät, hanget paksunivat, miehetkin hakeutuivat tukkitöihin, tai halon hakkuuseen puufirmoille, tai talojen maille. Joitain koukkuja saatetiin pitää hauille ja matikoille, mutta varsinainen talvikalastus alkoi vasta joulun jälkeen.
Ennen Kuopion talvimarkkinoille menoa piti olla matikanrysät jään alla kutua odottamassa.

" määtkö markkinoille - mään "
" käätkö Elorannassa - kään "