Upea introvertti elämäni.

Otin tuon otsikon siitä, kun jollain tiielsiillä töllöttimessä on ohjelma " upea lihava elämäni "
No lihava olen minäkin, kaikissa epikriiseissä lukee 
" obeesi "lihavuuden alkamista ei tiedetä. Voi vittu, että se piristää !
No, ei ole upea elämä kellään, jolla on ( obeesi ) se selviää viimeistään siinä vaiheessa, kun alat täyttää 60v.  Liekö upeaa kellään introvertilläkään ?

Selailin tuossa määritelmää " introvertti " ihmisiä kaihtava, itseensä keskittyvä ja jotain sellaista.
Eivät ne määreet minuun sopivan läheskään kaikki. Lienenkö sitten introvertti ollenkaan, mutta itsekseni viihdyn usein paljon paremmin kuin porukoissa. En tarvitse ympärilleni joutavan vouhottajia, tekovirkeitä hyväntahtoisia lajitovereita, jotka ilveilee positiivisuuttaan edessä, mutta irvistävät, kun käännän selkäni.
No eivät kaikki ole tuollaisia tietenkään, on minulla hyviä ja kivoja ihmis suhteita ihan sopivasti.

Mutta otin aiheen paperille ( seinälleni ) siksikin, kun on nyt tämä karanteeni.
Tuntuu monet ihmisen nyt masentuvan, ahdistuvan, tylsistyvän, käpertyvän omaan surkeuteensa, kun eivät pääse parveilemaan.  En oikeastaan ymmärrä heitä.
Nythän on aika, jolloin voi käyttää omaa luovuuttaan aikaansa ja elämänsä viihdykkeeksi.
Keksiä tekemistä ja asioita joita on aina halunnut tehdä, tai jotka ovat kiireessä jääneet tekemättä.
Tarviiko siihen ympärille terapeutteja ja auttavia puhelimia ?
On se tää ihminen semmonen epeli, ettei sillä koskaan ole asiat hyvin.

Minä nyt en väitä olevani muita parempi, kertoessani oman mielipiteeni, tai  erinomaisuuteni tässä tilanteessa.  Mutta minä viihdyn nyt kyllä ainakin yhtä hyvin, kuin ennenkin. Tämä karanteeni ei vaikuta minuun millään nekatiivisella tavalla.
Minulla on mahdollisuus liitää vaikka tuolla järven jäillä potkurilla, tai ilman, jos huvittaa.
Pihapiiristä löytyy kaikenlaista tekemistä vaikka hurumykke.
Tuolla hellapuita pilkkoessa ja moottorisahalla pätkiessä kuulostelen luonnon ääniä ja istuskelen välillä mielin määrin ( tai ainakin mitä selkäkipu vaatii )  Mutta jonnilainen kasa tulee polttopuuta päivässä ja vähä isompi viikossa.  Ai että minä nautin.
Ja jos ei huvita, pötkötän sohvalla ja lähen sitte kun huvittaa.  Ai että siitä nauttii !
Pakollisia menoja ei ole nyt ollenkaan ( paitsi vessa )

Onkohan nyt vain kysymys siitä, että olen vielä niin metsäläistä sukupolvea omassa suvussani, etten vain ole vielä valmis tämän kummempaan, vaikka kaupungeissa elelinkin, jonkun 40 vuotta.
Tulin minä toimeen kyllä sielläkin ja stadissa ( helsinki ) kaikken parhaiten.

Tämän kaiken mahdollistaa nyt tietenkin se, että asun maalla.  En voi kuvitellakaan missä kahleissa olisin jossain inkilänmäen betonireservaatin yksiössä.  Hui helevetti, että vistottaa ajatuskin siitä.
Sen verran on tässä elämän hojelluksessa ollut tuuriakin, että tässä eläman vaiheessa on avaruutta ja vapautta ympärilläni. Ja kyllä olen koettanut tätä maalla asumisen evankejumia levittää ympärillenikin.  Eipähän tämä elämäntyyli tietenkään kaikille sovi, mutta minulle sopiii ja hyvin
sopiikin.
 Mutta, olinpa intro, tahi ekstro, niin ihan yksin tämäkään ei olisi näin hyvää, meitä on täällä kolme, vaimo, miisikki ja minä ja näin tuntuu olevan kaikki kohdallaan.

Nää nyt on taas niitä kaiken kumman nähneen elämäntarkkailijan mietteitä. Eikä piä kenenkkän vetää herneitä nenään, jos joku on elämäänsä tyytyväinen, vaikka korona irvistelee ikkunen takana.